Päiväretki Belgradiin

Heinäkuun alussa Serbiassa vietetyn viikonlopun aikana tehtiin Novi Sadista päiväretki Belgradiin, noin tunnin ajomatkan päähän. Belgradiin verrattuna Novi Sad on kompakti ja kovin nätti – tosin jälkimmäinen vaikutelma ehkä syntyy ensimmäisestä, sillä olisihan Belgradkin sievä jos pysyttelisi vain tietyllä alueella. Olen ehkä jäävi ylipäätään kommentoimaan Belgradia kovin syvällisesti noin kuuden (+ vuonna 2008 aseman liepeillä vietetyn kahden) tunnin perusteella, mutta itselleni Novi Sad tuntuu omemmalta, samaan tapaan kuin Niš silloin kymmenisen vuotta sitten. Belgrad on varmasti niitä suurkaupunkeja, joista ei lyhyellä vierailulla saa otetta. Niinpä ei päiväretkeä varten kovin kunnianhimoisia suunnitelmia tehtykään.

NS-beograd-motari

beograd-sisaanajo

Ajomatka oli Novi Sadista kätevä, moottoritie on hyvässä kunnossa ja parin euron tietulli kohtuullinen. Etukäteen netistä lukemani neuvot Serbiassa ajamiseen olivat mallia ”pysyttele oikealla kaistalla, aja vähän alinopeutta, varo pientareen kautta ohittavia ja väistä kaikkia, niin saatat selvitä ehjänä”. Käytännössä osoittautui, että meillä tasan rajoituksen mukaan ajavina oli yleensä nopein vauhti. Ohittelijat olivat tyypillisesti Itävallan tai Saksan kilvissä. Ainoa yhtään hankalampi tilanne oli keskustan liepeillä sijaitsevan ostoskeskuksen sisäänajoruuhkassa, kun ajoimme keskuksen kellariparkkiin ja jonossa vaadittiin vähän röyhkeyttä. Jos on joskus onnistunut poistumaan Suomessa jonkin tapahtuman liikenteenohjaamattomalta pysäköintialueelta samaan aikaan kuin kaikki muutkin, selviää näistä tilanteista vaikka silmät kiinni.

beograd-kiskot

beograd-sitikat

Käveltiin ostoskeskukselta lyhyt matka Savan yli siltaa pitkin ja suunnattiin vanhaankaupunkiin, kohti linnoitusta. Belgradin linnoitus eli Beogradska tvrđava on ihanan laaja, avara ja ilmainen kohde kauniilla paikalla Savan ja Tonavan kohtaamispisteen yläpuolella. Linnoituksen historia on niin pitkä ja monivaiheinen etten valitettavasti osaisi sitä mitenkään oikeaoppisesti esittää, mutta virallisilta nettisivuilta löytyy kattava selvitys englanniksi (toki myös serbiaksi, mutten usko kenenkään kolmesta lukijastani puhuvan sitä). Linnoituksessa on myös monta osaa ja sen kupeessa erilaisia kulttuuri- ja urheilupaikkoja – kaiken kaikkiaan alue antoi sellaisen vaikutelman, että siellä paikallisetkin viettävät mielellään aikaa. Vaikka maksan pääsymaksuja ihan mielelläni, tuntui tosi kivalta että tällainen laaja ja monipuolinen alue on vapaasti käytössä. Yksi vaihtoehto on tietysti laittaa pääsymaksu vain ulkomaisille kävijöille, mutta siinäkin on oma järjestelynsä henkilöllisyys- tai asumistodistusten kanssa.

Linnoituksen sisällä oli joitakin yksittäisiä kohteita, joissa käymisestä perittiin maksu. Me valittiin näistä ”tähtitorni”, joka oli käytännössä pieni näköalatorni jonka päällä oli teleskooppi suojakotelossa. Maisemat eivät merkittävästi eronneet muureilla seisoskellen näkyvistä, mutta tulipa tuettua paikan toimintaa edes mitättömän pienen pääsymaksun verran (50 dinaaria eli noin 42 senttiä per lippu).

beograd-linnoitus-1

beograd-linnoitus-2

beograd-linnoitus-3

beograd-linnoitus-4

beograd-tornista

Kattavan linnoituksessa kiertelyn jälkeen poistuttiin sieltä (itseäni hätkähdyttäneen) sotakalustonäyttelyn läpi ja suunnattiin vanhankaupungin ytimeen. Linnoituksen avara tunnelma vaihtui hyvin nopeasti ihmispaljouteen ja meteliin, mitä edesauttoi joka terassilla näytettävä jalkapallon MM-ottelu… Kierreltiin vanhaakaupunkia, käytiin syömässä muiden turistien keskellä, saatiin hyvin keskivertoa ruokaa ja palvelua ja muistettiin taas miksi yleensä syödään syrjemmässä. (Vanhastakaupungista on ihmispaljouden vuoksi lähinnä kuvia joissa näkyy tuntemattomien kasvoja, eikä mieleni tee julkaista toisten potretteja.)

beograd-ohjukset

beograd-kulttuurikeskus

beograd-keskustaa
Heti vanhankaupungin ulkopuolella näyttää pääasiassa tältä.

Belgrad oli paljon täydempi kuin jostain syystä odotin, ja jotenkin myös kaupungin suuruus suhteessa käytettävissä olevaan aikaan alkoi turhauttaa – joka kulman takana olisi ollut jotain nähtävää, mutta kaikkeen ei vaan millään ollut aikaa. Varaisin Belgradille varmaan ainakin viisi päivää, jotta kaupunkia ehtisi kierrellä edes kohtuullisesti. Alla karttakuvissa alue jolla me pyörittiin, alemmassa kartassa tummennettuna kuinka pieni pala koko Belgradista se oli.

beograd-zoom

beograd-iso

TK oli yrittänyt selvitellä Nato-pommitusten jälkien näkymistä Belgradissa, mutta yhtä pommitusten muistoksi erityisellä tavalla jälleenrakennettua tornitaloa lukuun ottamatta emme niitä löytäneet. Jälkiä varmasti on, vaan kenties enemmän ihan suosituimpien turistialueiden ulkopuolella. Serbiaan – tai silloiseen Jugoslaviaan (Jugoslavian liittotasavalta, jonka muodostivat Serbia ja Montenegro vuodesta 1992 vuoteen 2003) – kohdistuneista iskuista suuri osa tehtiin pääkaupunki Belgradiin. Täälläkään niihin ei ole helppo ottaa kantaa: esimerkiksi tv-aseman pommitusta on kritisoitu siiviliuhreista ja sotaan liittymättömyydestä, toisaalta puolustettu sillä että asemaa käytettiin etnistä puhdistusta koskevan propagandan lähettämiseen.

Kirjoitin Novi Sad -jutussa että liitän Serbian ristiriitaisuuteen 90-luvun kansanmurhat. Tämä on hankala ja vaarallinen aihe, johon en oikeastaan haluaisi ottaa kantaa, mutta esimerkiksi tuota sanaa käyttämällä niin kuitenkin tein. Kansanmurha on oma tulkintani Miloševićin johtaman Jugoslavian toimista etnisiä albaaneja, bosniakkeja ja kroaatteja kohtaan useissa 90-luvun konflikteissa. Liitän sen nykyiseen Serbiaan, koska kyse oli serbijoukoista ja Milošević oli Jugoslavian jälkeen Serbian johtohahmoja. Myös kansainvälisessä tuomioistuimessa on käsitelty nimenomaan Serbian tekoja (kansanmurhakysymyksissä Bosnia-Hertsegovina vs. Serbia [ja Montenegro] ja Kroatia vs. Serbia [ja Montenegro]). Sanan käytössä olisi ehkä ollut syytä olla harkitsevaisempi, sillä jos olen tehnyt taustatutkimukseni oikein, ei Serbiaa ole todettu suoraan vastuulliseksi kansanmurhiksi luokiteltavista tilanteista, ja muun muassa kansanmurhista syytettynä ollut Milošević kuoli ennen oikeudenkäynnin päättymistä. Serbian on kuitenkin todettu syyllistyneen kansanmurhan estämättä jättämiseen (kyseinen dokumentti englanniksi tästä), ja joukkohaudalla seisseen herkän maallikon on vaikea nähdä eroa.

beograd-reiat
Nykyään aina tällaisia reikiä nähdessäni ajattelen teloituksia.

Koen todella hankalaksi sen, että pidän Serbiasta – etenkin Novi Sadista ja Nišistä, myös Belgradissa ja Suboticassa voisin käydä uudelleen – mutta kavahdan edelleen nähtävissä olevia jännitteitä Serbian ja naapureiden välillä. Kymmenen vuotta sitten Nišissä hostellinomistajat olivat Kosovon itsenäistymisen kannalla, koska kokivat Kosovon rasittavan Serbiaa toimimalla huumeiden salakuljetusväylänä. Kroatian Vukovarissa protestoitiin merkittävän serbivähemmistön vuoksi kaksilla aakkosilla kirjoitettuja kylttejä vuonna 2013. Neljä vuotta myöhemmin Serbia lähetti Kosovoon uudelle rautatiereitille junan, jonka kyljessä kyseenalaistettiin Kosovon itsenäisyys. Tänä kesänä katselin Novi Sadissa katuun maalattua tekstiä, jossa isoilla verenpunaisilla kirjaimilla julistettiin Kosovon olevan osa Serbiaa, ja näin Serbitasavallan rajalla punaisilla roiskeilla tahritun Welcome to Republika Srpskan.

Ja joskus sitä toivoisi vain voivansa nauttia matkustelusta miettimättä politiikkaa, sotia tai syyllisiä. Tosin – vaikka mietin ja käsittelen näitä teksteissäkin aika paljon – en oikeasti reissussa ollessani anna tälle näkökulmalle valtaa. Balkankin on niin paljon muuta kuin sotaisa historiansa.

beograd-beo
Valkoinen kaupunki, siellä jossain mihin ei ehditty.
Mainokset

Novi Sad, Serbia

Röszke-Horgosin rajaongelmista jo kirjoitin mutten siitä, mitä rajanylityksen jälkeen tehtiin – jatkettuamme sateessa moottoritietä A1/E75 Vojvodinan alueen pääkaupunkiin, Novi Sadiin. Sitä luonnehditaan usein hyväksi päiväretkikohteeksi Belgradista, mutta me halusimme kääntää tämän asetelman ja käydä ensisijaisesti Novi Sadissa. (Toisinaan muuten ärsyttää kohteiden määrittely joidenkin suositumpien paikkojen kautta, ikään kuin niillä ei olisi arvoa itsessään.) Tie Röszkestä oli ihan riittävän hyvässä kunnossa ja netissä peloteltu sekopäinen serbialainen liikennekulttuuri ei meille viikonlopun aikana lainkaan näyttäytynyt.

NS-patsas-torilla

petrovaradin-ja-tonavaa-ilta

Tonavan seuraamisesta oli heinäkuun alussa meille alkanut muodostua jo jonkinlainen teema, jota tälläkin matkalla toteutettiin. Novi Sadissa Tonava kulkee keskustan ja Petrovaradinin eli linnoituskaupunginosan välistä. Majoituttiin aivan sillan kupeeseen Petrovaradinin puolelle ja saatiin ihastella jokimaisemaa joka kerta, kun majapaikasta suuntaan tai toiseen liikuttiin.

NS-tonavalle-paivalla

NS-tonavalle-auringonlasku

Novi Sad on Serbian toiseksi suurin kaupunki (250-300 tuhatta asukasta) mutta ainakin itselleni se antoi paljon kokoaan pienemmän vaikutelman. Novi Sadissa on runsaasti nähtävää kompaktilla alueella, ja tiheästi sijaitsevat kohteet voi helposti kiertää kävellen. Kaupunki on yli 300 vuotta vanha ja sen huomaa, etenkin Petrovaradinin alueella. Toisaalta Novi Sad on kokenut historiansa aikana useita mullistuksia jotka myös näkyvät katukuvassa. Novi Sad esimerkiksi menetti vuoden 1999 Nato-pommituksissa kaikki siltansa, ja ilmeisesti viimeistä niistä vasta nyt kesällä uusittiin.

rautatiesilta
Ei ole ehkä ennen tullut ajettua rautatiesiltaa.
NS-tonavalle-pimealla
Siltojen värivaloille en itse vieläkään syty.

Novi Sad onkin – monen muun viime vuosikymmenien sodassa mukana olleen kaupungin tavoin – hämmentävä yhdistelmä vanhankaupungin tunnelmaa, synkkiä kerrostalokomplekseja, huonokuntoisia taloja sekä siltojen raunioita. Siellä voi lyhyellä matkalla siirtyä aivan toiseen aikaan tai ympäristöön. Kokemuksenakin Serbia on monimutkainen, kun ei aivan tiedä mitä pitäisi ajatella kaikesta kauneudesta ja ystävällisyydestä suhteessa hirvittäviin kansanmurhiin. Kroatian Vukovar, jossa käytiin viikkoa myöhemmin (ja josta myös kirjoitan myöhemmin) pakotti miettimään sitäkin, missä ajassa pitäisi antaa anteeksi. En ole koskaan kokenut sotaa, en voi sanoa näistä tuntemuksista mitään. Serbian suhteen olen itse päätynyt ajattelemaan, ettei tehtäväni ole tuomita nykyisiä sukupolvia edellisten teoista – ihmiset, jotka 90-luvulla olivat vasta lapsia, eivät voineet tapahtumille mitään.

NS-siltateksti

NS-siltateksti2

En edes yritä itse arvioida Naton toimien oikeutusta (YK:n alaisen elimen päätöksen voi lukea tästä), mutta Novi Sadissa mielipiteet käyvät kyllä ilmi muun muassa uusiin siltoihin maalatuista teksteistä. Sen perusteella, mitä kaupungissa ollessamme saimme selville, suurin katkeruus pommituksista kohdistuu siihen että 90-luvun lopulla Vojvodinassa oli vallalla oppositio – ihmiset eivät koe olleensa osa maan valtapuolueen linjaa tai toimia. Omassa matkakokemuksessa hurjinta on konkreettisesti, pommituksen jälkiä katsomalla tiedostaa, miten vähän aikaa tästä kaikesta on.

NS-sillanjamia
Yhdestä sillasta on tämän verran jäljellä.

Ja silti jo nyt Novi Sad antaa ilahduttavan vaikutelman kivasta tunnelmasta; turistina voin tyytyväisenä istua viihtyisissä pienissä kahviloissa, ostaa jäätelöä kioskista joka on kuin 90-luvun Spice Ice (kerrankin, jossain!) ja maistella edullisia ruokia. Petrovaradinin linnoitus on myös tunnelmallinen, erityisesti kellotorni (taas – ilmeisesti olen jotenkin kellotornien perään), ja käytiinkin siellä sekä pimeän että valoisan aikaan ihastelemassa näkymiä. Tavattiin linnoituksessa pienen julistenäyttelyn koonnut taitelija, joka myy omia teoksiaan monenlaisina printteinä, ja uppouduttiin todella kiinnostavaan saksankieliseen keskusteluun novisadilaisten kokemuksista ja taiteilijan ensin yksinkertaisilta vaikuttavien kuvien monista ulottuvuuksista. Itse tietysti ilahduin taas siitäkin, että hän vain oletti meidän osaavan saksaa. En varmaan ihan helposti lakkaa pitämästä englantiin liittyvien oletusten sivuuttamista virkistävänä.

NS-kellotorni-ilta

NS-petrovaradin-yolla

NS-enkeli-kasvot

NS-hevonen-ja-kala

Starforts.comin sivuilla on hieno ilmakuva, josta Petrovaradinin linnoituksen hahmottaa ihan uudella tavalla siihen verrattuna, miltä se paikan päällä tuntuu. Päiväsaikaan vieraillessamme kävimme myös linnoituksen sisällä olevassa Novi Sadin kaupunginmuseossa, joka oli ajoittain hämmentävä yhdistelmä jotakin hyvin vanhaa ja hyvin uutta: keskiaikaisista hautakivistä suhteelliseen tuoreisiin sodankäyntivälineisiin. Museon kautta pääsee myös vilkaisemaan linnoituksen alapuolella kulkevia käytäviä, joihin ei valitettavasti ollut juuri saatavilla pidempää opastettua retkeä. Tämä museo ei ehkä ollut häikäisevän kiinnostava mutta kuitenkin kelvollista ajanvietettä vajaaksi tunniksi, ja tuntuu mielekkäältä tukea paikallisia historiaa säilyttäviä organisaatioita. Parin euron sisäänpääsymaksu oli meidän mielestä oikein kohtuullinen, mutta kuultiin kyllä joidenkin englantia puhuvien kääntyvän kynnykseltä takaisin kun kävi ilmi ettei museo olekaan ilmainen.

NS-petrovaradin-kaytava
Käytävä johon pääsi omatoimisesti tutustumaan.
NS-tolppa
Satuttiin löytämään näitä pylväitä niin paljon, että laitettiin yksi tähän kosteudensäätölaitteen viereen. Hämmentää miten paljon historiaa on paikoissa joissa voi usean arkeologisen löydön alle kirjoittaa ”discovered by chance”.
petrovaradin-auringonlasku
Vanhaa Petrovaradinin aluetta auringonlaskun aikaan.

Iltavierailulla puolestaan päädyttiin uusitun observatorion avajaisjuhliin maistelemaan viiniä ja cocktailpaloja. Olin googletellut Novi Sadin nähtävyyksiä ja sattunut huomaamaan, että lauantaisin on usein linnoituksen kupeessa sijaitsevassa observatoriossa avoimet ovet. Pienellä lisäkaivelulla löytyi tieto siitä, että juuri tuona lauantaina oli remontin jälkeen uudet avajaiset. Tupsahdettiin paikalle sillä ajatuksella että ehkä avajaisissa pääsisi vilkaisemaan taivaalle, mutta lopputuloksena olikin hivenen alipukeutunut viininsiemailu juhlaväen seassa kaikille juuri sen näköisenä nyökkäillen, että todellakin kuulutaan tänne. Observatorio oli sympaattinen pieni rakennus, ja remontin oli rahoittanut Exit-festareiden taustalla toimiva säätiö. Exitiä on muutenkin paljon kehuttu – jonain vuonna ehkä kiinnostaisi nähdä, miten linnoitus muuntuu festaripaikaksi.

NS-sunnuntai-tori-hiljaista
Sunnuntai oli hiljainen…
NS-torikahvila
…mutta värikäs torikahvila palveli.

NS-koira1

NS-koira2

Muuten käytettiin aikaa kaupungin kiertelyyn: olin napannut kuvan jossakin kadunvarressa seisovasta nähtävyyskartasta ja siitä sitten yritettiin bongata mahdollisimman monta numeroa. Oli kirkkoa, synagogaa, moskeijaa, suuria aukioita, pieniä kujia, pyöräilytapahtumia joissa ajettiin portaita alas(?) ja spontaanisti koottavia koripallojoukkueita keskellä toria. Jättimäisiä, koko illan konsertillaan täyttäviä kaskaita, mukaan lyöttäytyviä kulkukoiria, avuliaita tarjoilijoita, tosi kiva majatalo jättimäisine aamiaisineen ja ensimmäisen illan sateen jälkeen helteessä läkähtyvät suomalaiset turistit. Lähes varauksetta suosittelisin Novi Sadia parin päivän kohteeksi matkailijoille, joita kiinnostaa kontrastit ja (lähi)historia niiden taustalla.

NS-tori-paivalla

NS-tori-yolla

NS-siltoja-paivasaikaan

NS-poislahtiessa

butIloveNoviSad

Albania & Korfu 2018: kustannukset

Vaikka esittelin blogin ideaksi matkahintojen jakamisen, onnistuin jaarittelemaan näin pitkälle ennen ensimmäistä kunnon kustannusselvitystä. Täytyy varmaan muuttaa kuvaus kattamaan myös kiusalliset fiilistelyt sekä epämääräiset syyllisyydentunteet. Alla joka tapauksessa ynnäys siitä, mihin ja minkä verran rahaa hupeni Albania-Korfu-yhdistelmässä.

Ajankohta: kesäkuu 2018
Kesto: 10 päivää, la-ma
Kohteet: Tirana, Berat, Gjirokastra, Saranda, Korfu

Lähtöpisteenä kesällä 2018 toimi Budapest, joten nämä hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia Suomesta matkustamiseen. Toisaalta Budapestiin lentää halvimmillaan 25 eurolla per suunta (Tampereelta) tai 39 eurolla (Helsingistä), joten merkittävä summa ei ole kyseessä. Laadin myöhemmin vastaavan listan myös vuoden 2017 Albanian-matkasta, jolle lähdettiin Suomesta.

  • Lennot Budapest-Tirana Wizzairilla (pelkät käsimatkatavarat)
    35 e/hlö
  • Majoitus tutussa Tiranan hostellissa (ei alennuksia, kuittailua senkin edestä)
    45 e/huone/2 yötä
  • Bussi Tiranasta Beratiin
    400 lek/hlö (n. 3,20 e)
  • Majoitus Beratissa pienessä majatalossa
    36 e/huone/2 yötä
  • Bussi Beratista Gjirokastraan
    800 lek/hlö (n. 6,40 e)
  • Majoitus Gjirokastrassa keskustan Eden-hotellissa
    15 e/huone/1 yö
  • Bussi Gjirokastrasta Sarandaan
    300 lek/hlö (n. 2,40 e)
  • Majoitus Sarandassa hotelli Qurkussa
    17 e/huone/1 yö
  • Lauttamatka Saranda-Korfu, Finikas Linies
    19 e/hlö
  • Majoitus Korfulla vanhassakaupungissa Airbnb:n kautta
    180 e/yksiö/3 yötä
  • Lento Korfulta Ateenaan Aegeanilla/Olympicilla. Jälleen pelkät käsimatkatavarat, tarjoiluna kahvia/teetä ja poikkeuksellisen hyviä keksejä!
    35 e/hlö
  • Lento Ateenasta Budapestiin Wizzairilla
    35 e/hlö

Wizzairin matkatavarakäytäntö on viime syksynä muuttunut, ja nyt peruslippuunkin kuuluu suunnilleen samankokoinen käsimatkatavara kuin muillakin yhtiöillä. Noin viiden euron lisämaksusta saa vielä takuun sille, että laukkunsa saa tuoda matkustamoon – monet halpayhtiöt nykyään laittavat suuren osan käsimatkatavaroistakin ruumaan, koska lastaus on ahtaiksi mitoitetuissa koneissa todella hidasta tavaratilan loppuessa. Teoriassa samalla Wizzairin lisämaksulla pääsee myös jonon ohi boardingiin, mutta käytännössä tämä ei esimerkiksi paluumatkalla Ateenassa toteutunut. Itse maksan yleensä tämän vitosen siitä hyvästä, ettei laukkua tarvitse odotella hihnalla.

Häpeäkseni tunnustan, että lauttamatkoista en varsinaisesti tehnyt hintavertailua. Myöhemmin myös kaduin, etten tehnyt alusten kokovertailua. Kroonisen matkapahoinvoivana olisin halunnut isompaan laivaan, koska oletan niiden keikkuvan vähemmän. Sarandassa voi siis ainakin kesäkuussa vielä käydä ensin katsomassa aluksia ja vasta sitten ostamassa lipun. En osaa sanoa, onko loppukesästä lautat ennakkoon loppuunmyytyjä.

Sarandasta Korfulle siirryttäessä majoitushintojen pomppaus ylöspäin oli järkyttävä, mutta halusin saapua päivää ennen häitä ja käyttää päivän niiden jälkeen rauhassa kaupungin katselemiseen. Tuntuu hurjalta, että kolme yötä Kreikan puolella maksoi selvästi enemmän kuin kuusi yötä Albaniassa. Asunto oli onneksi erinomainen, joten rahoille sai sikäli vastinetta.

Paluumatkalle olin ottanut Ateenaan 6 tunnin vaihdon, koska myöhäisempi lähtö Korfulta ei olisi jättänyt lainkaan myöhästymisvaraa, eikä erillisten lippujen haltijalle kukaan korvaa (mahdollisten vakiokorvausten lisäksi) mitään, mikäli jatkolennolle ei ehdi. Meistä kumpikaan ei ollut ennen käynyt Ateenassa, joten ensimmäisen lennon oltua ajoissa halusimme käyttää vaihtoajan hyödyksi ja ostimme (todella kalliit) menopaluumetroliput keskustaan 18 eurolla per henkilö. Kiivettyäni Filopappoksen kukkulalle katselemaan Akropolista en kuitenkaan enää miettinyt metrolipun hintaa.

ateena-akropolis2

10 päivän matkan peruskustannuksiksi (lennot, majoitukset, maa- ja vesistösiirtymät) tuli kahdelta hengeltä noin 565 euroa. En ollut asettanut etukäteen mitään erityistä tavoitetta, mutta n. 280 euroa per henkilö tuntuu sopivalta. Edullisuus tai kalleus on tietysti aina suhteellista, joten vähän jännittää avata omaa absoluuttista käsitystä budjettimatkailusta. Toivottavasti näistä on jollekin iloa!

 

 

Yhdet häät ja kolme jäätelöannosta Korfulla

Tänä vuonna Albania-matkakertomus päättyy Kreikkaan, Korfun saarelle. Varmaan ihan blogin alkupäässä mainitsin, että alkuvuodesta saatu hääkutsu antoi meille erinomaisen tekosyyn Albaniaan lähtemiselle. Ja itse asiassa emme edes olleet ainoita häävieraita, joille loogisin reitti Korfulle kulki Sarandan kautta.

Huomasin suhtautuvani Korfuun jotenkin eri tavalla siksi, että olin tullut sinne tiettyä tilaisuutta varten. Tuntui etten ollut itse valinnut matkustaa Korfulle, joten myös siellä olemisen sai keskittää häiden ympärille. Saarellahan on vaikka mitä, mutta emme poistuneet Korfun kaupungista hääpaikkaa kauemmas – jotenkin juhlat ottivat pääroolin ja turisteilu jäi sivuosaan. Kuvatkin Korfulta ovat vähissä ja ne vähät vielä tavallista laiskempia.

korfu-satamaan

Saavuimme perjantaina alkuillasta venyneen ja keikkuneen lauttamatkan jälkeen, (ymmärrettävästi) kärsimättömän oloisen Airbnb-emännän kehotuksesta hyppäsimme taksiin lyhyeksi matkaksi satamasta majapaikkaan, kiistelin kuljettajan kanssa siitä onko ok jättää meidät puolimatkaan vain siksi että kapeat kujat joutuisi muuten kiertämään vanhankaupungin ympäri, voitin kiistan ja päästiin aivan kotikujan viereen toteamaan että ihan hauskasta paikasta olin onnistunut varaamaan asunnon, josta en oikeastaan muistanut mitään vaan joka osoittautui täysin sopivaksi meidän tarpeisiin.

Perjantai-illan tunnelmat: Älyttömästi ihmisiä. Suosituimmilla aukioilla niin kova meteli että korviin sattui. Ytimessä kadut täynnä sisäänheittäjiä. Ihana rauha omalla kotinurkalla. Hämmennystä minimarketissa, kun pitkän tauon jälkeen pitäisi yhtäkkiä hahmottaa juuston hinta euroissa. Kauniita rakennuksia, kuuma ja kostea ilma, tyytyväisyyttä siitä että ei ollut kiire mihinkään.

Lauantaina aamupäivällä tavattiin kuriirikaveri, joka ystävällisesti toimitti TK:n juhlavaatteet paikan päälle ruumalaukussaan (ja johdatti meidät sittemmin toistuvasti tutuksi tulleeseen jäätelömyymälään). Itse olin reissannut sujuvasti kaksi juhlamekkoa (jep, en osannut valita ennen lähtöä) ja korkokengät repun pohjalla. Budjettiniksejä tilanteisiin joissa saapuu häihin viikon rymyämisen jälkeen: vaatteet jotka ei rypisty – tai jotka näyttää siltä että kuuluisikin rypistyä.

Iltapäivällä todistimme vihkiseremoniaa vanhalla Joonian parlamenttitalolla, siirryimme juhlapaikkana toimineeseen Mon Reposiin ja vaihdoimme matkamoodista juhlatunnelmaan. Oli ihana päästä osaksi tällaisia häitä ja oli ihana olla jatkuvasti aivan kuutamolla siitä, mitä nyt tapahtuu ja mitä tanssia nyt esitetään ja kenen kunniaksi. Ilta oli lämmin, maisemat merelle kauniita, ja vanhoja tuttuja oli hauska nähdä erilaisessa ympäristössä. Aamuyöllä kömmittiin taksiin, korkokengät toimi oikeastaan tosi hyvin vanhankaupungin kujilla ja Airbnb-emännän tarjoamista voileipäkekseistä tuli erinomainen yöpala.

monrepos-ilta

monrepos-ilta2

Sunnuntaina palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ja kiivettiin linnakkeeseen jäätelön voimalla. Lisäksi hankkiuduttiin bussilla takaisin juhlapaikan läheisyyteen toimittamaan pukua jälleen kuriirille ja testamaan Mon Reposin uimarantaa ilman hiekkaan uppoavia korkkareita. Edellisen illan juhlimisesta väsyneenä kun istuskeli huteran oloisella laiturilla katselemassa vastarantaa, tunsi syvää tyytyväisyyttä siitä että oli tajunnut laatia väljän aikataulun ja varata aikaa myös ihan vain olemiselle, meri-ilman hengittämiselle ja jatkuvalle aurinkovoiteen lisäämiselle. Sunnuntai-illan päätti isolla porukalla nautittu ateria pienessä italialaisessa ravintolassa, jossa jälkiruuat loppuivat kesken mutta hyvitykseksi tarjottiin kysymättä limoncelloa, enkä muista kenenkään vastustelleen.

korfu-linnoituksesta1

korfu-linnoituksesta2

En tiedä mitä kokonaisuudessaan sanoisin Korfusta, sillä toisaalta en nähnyt juuri mitään mutta toisaalta koin elämyksiä joiden ansiosta Korfu-muistoilla on varmasti ihan erityinen sijansa. Turisteja oli myös niin paljon ettei ajan viettäminen suomalaisseurueessa tuntunut siltä että menettäisi joitakin paikallisia kokemuksia – ja mikäpä olisi paikallisempaa kuin perhejuhla haitaria soittavine isoisineen. Sunnuntaina en jotenkin malttanut mennä nukkumaan ja kun herätyskello kukonlaulun aikaan muistutti taksitolpalle siirtymisestä, oli unta alla noin kaksi tuntia. Väsymyksestä huolimatta hankkiuduttiin välilaskupaikkana toimineessa (yli 30-asteisessa) Ateenassa keskustaan, metrossa nukkumisen jälkeen googletin best free sightseeing athens ja aamuyhdeksältä söin niitä kertaalleen jo tarpeellisiksi todettuja voileipäkeksejä Akropolista katsellen, eikä ollut oikeastaan epäilystäkään siitä miksi aina uudelleen haluan matkustaa.

ateena-akropolis1

ateena-maisema1

ateena-sotilaat

Kotona (ja kaikki kesken)

Koska kirjoitin lähtemisestä, täytyy kai kertoa myös palaamisesta (tai ehkä asioista näiden kahden tapahtuman välissä). Kymmenen päivän roadtrip sujui kuten pitikin – BiH oli ihastuttava, auto pysyi jokseenkin kasassa vaikka välillä vaikutti siltä ettei, merivesi oli kylmää Kroatiassa, päästiin joka paikkaan mihin oli tarkoituskin, muutaman tunnin matkaan käytettiin kerran kahdeksan, moottoriteiden välttely oli paras idea Sloveniassa, taskuihin jäi valuuttaa koska rajanylityksissä alkoi olla vaikea pysyä mukana, ja Balkanin jälkeen ei Itävalta eikä Slovakia enää herättänyt yhtä suuria tunteita.

IMG-20180731-WA0004

Kahden tiettyyn päivään sidotun kohteen takia pari kertaa myös tuntui siltä että eteenpäin piti lähteä turhan nopeasti, ja vaikka tuskin koskaan kaipaan matkalta kotiin, ei nyt haitannut suunnata yhdeksännen yön jälkeen tuttuun sänkyyn. Toisaalta niin kiire ei ollut silloinkaan, etteikö ihan viimeisellä etapilla olisi ehtinyt kiertää Balatonin ja kello kymmenen pilkkopimeän iltauinnin kautta.

Tällä hetkellä olo on lähinnä sellainen, että ihmettelen miten olen ikinä luullut näkeväni mitään lentämällä kohteesta toiseen.

Koska nyt on ainakin neljä matkajuttua kesken mutta epätoivoisesti yritän pitää tekstejä edes jossakin järjestyksessä, on luvassa ensin viimeiset kirjoitukset Albania-Korfu-matkalta, sitten kesäkuun lopun Novi Sad-Belgrad, heinäkuun alun Vukovar-Banja Luka ja sen jälkeen tämä tuore BiH-Kroatia-Slovenia-Itävalta-Slovakia-kierros. Seuraavalle kuukaudelle ei ole suunnitteilla mitään ihan lähimatkailua suurempaa (lue: lauantaina lähdetään varmaan spontaanisti Romaniaan). Keski-Euroopassa kaikki on niin lähellä, ettei sitä meren takaa katsomaan tottunut suomalainen meinaa hahmottaa – ja sitten kun lopulta tajuaa, ei näköjään pysy aloillaan.

Se neljäskymmenes maa

Heinäkuun alussa tehtiin pidennetty viikonloppuretki, johon sisältyi yksi yö Kroatiassa ja kaksi Bosnia-Hertsegovinan Serbitasavallassa. Kuten aiemmassa maisemahehkutuksessani mainitsin, oli Bosnia-Hertsegovina aivan uusi tuttavuus. Lähdin sinne täysin ilman ennakko-odotuksia ja palasin takaisin pää pyörällä kertomaan kyllästymiseen asti kaikille, kuinka BiH sitä ja BiH tätä.

Toisin kuin historiassa, osaamiseni maantiedossa on yleensä ihan kelvollista tasoa. En silti ollut lainkaan sisäistänyt, miten häkellyttävän upeaa luontoa Bosnia-Hertsegovinassa on. Jos ihastelulta ehtisi, varmaan hävettäisi.

joemutka

Tämä parin viikon takainen vierailu muutti lähes koko lomasuunnitelmamme. Aloitetaan tänään ajamalla Sarajevoon, sillä se tuntuu nyt kahdesta Bosnia-Hertsegovinaan hurahtaneesta erinomaiselta idealta. En oikeastaan enää edes muista mitä niissä aiemmissa suunnitelmissa oli, kun viimeiset kaksi viikkoa on kartalle piirretty vain jokia seuraavia vuoristoteitä.

Koska en usko saavani mitään blogijuttuja tien päältä aikaiseksi mutta olen varma että otan satoja kuvia enemmän kuin kehtaan jälkeenpäin kerralla julkaista, ajattelin kokeilla instagramia. Upouuteen tiliin pääsee tästä: aktiivam. Katsotaan miten ig-noviisin käy – ja lunastaako BiH kaikki odotukset, jotka siihen nyt on ladattu.

 

Rantakaupunki Saranda ja jäähyväiset Albanialle

Viimeiseksi Albanian kaupungiksi ennen Korfulle siirtymistä jäi Saranda, josta lähtee Kreikan puolelle useita lauttoja päivässä. Päätin hyvin varhaisessa suunnitteluvaiheessa että Sarandaan riittää yksi yö, koska rantakaupungit aina keräävät enimmät turistit ja ajattelin, että tämäkin on ehditty jo täyttää krääsäkojuilla ja rantatuoleilla ja risteilyillä saapuvilla päiväkävijöillä. Ajatukseni osui ja ei – Sarandaan kyllä riitti hyvin tällä matkalla yksikin yö, mutta pitäisi kai tässä iässä jo oppia olemaan asettamatta ennakkoluuloja.

sarandan-rauniokissat
Kirkonraunioissa asui kissoja.

Koska oltiin Sarandassa vain vuorokausi, käytettiin aika lähinnä meren äärellä. Paljon muutakin nähtävää kaupungissa ja sen ympäristössä olisi, mutta asetuttiin nyt sitten itse siihen etukäteen epäilemäni rantaturistin rooliin. Ja olihan siellä vähän sellaista kuin ajattelin – rantaan on rakennettu hotelleja jotka eivät ole edes valmiita mutta rantatuolialueet ovat tiheässä. Kävelykadun viereinen osa rannasta on täytetty erilaisilla baareilla ja iltaan kuuluu bassojytkeen sekä diskovalojen yhdistelmät. Kaikki tämä on kuitenkin vielä huomattavasti hillitympää kuin vaikka Varnassa, josta yhdeksän vuotta sitten kovasti yritin pitää siinä varsinaisesti onnistumatta. Ainakin kesäkuun alussa Sarandassa on vielä väljää, tietyn kansallisuuden edustajat eivät häiriköi humalassa, hintataso on järkevä ja meidän kohtaamat asiakaspalvelijat oikeasti ystävällisiä. Ihan ytimessä on maksuttomia, mutkattomia rantoja jotka ei ehkä palveluilla loista mutta tykkäsin tunnelmasta.

saranda-ranta1
Ruuhkatonta rantaa.
saranda-ilta
Jotain tällaista oli ennakkoluuloissani kaupunki täynnä.

Sarandassa käytiin syömässä epätyypillisesti Tripadvisor-sijoitusten perusteella valitussa ravintolassa, joka ei valitettavasti täyttänyt odotuksia. Albanialaisittain kallis ateria, joka ei jäänyt mieleen eikä oikeastaan täyttänytkään. Kai näitäkin väkisin joskus tulee, mutta palattiin kyllä takaisin aistinvaraiseen valintaan tai paikallisten suosituksiin! Sarandan hotellikin oli edellisten kokemusten jälkeen hyvin persoonaton – huone oli kyllä siisti ja tilava, ilmastointi toimi ja kaikki oli sinänsä kohdallaan, mutta omistaja ei vaikuttanut meistä erityisen kiinnostuneelta eikä esimerkiksi tarjoutunut vastaamaan meidän mahdollisiin kysymyksiin. En odota että jokainen albanialainen hotelliyrittäjä hyppii riemusta suomalaisturistien saapuessa, mutta kaikkialla muualla meidät ympäröinyt avuliaisuus jäi täällä kokematta, emmekä itse asiassa nähneet omistajaa lainkaan huoneen saamisen (ja sen samantien maksamisen) jälkeen.

Uimareissujen lisäksi aikaa Sarandassa kulutettiin kiireettömään rantakaduilla kulkemiseen ja meren ihastelemiseen. Ilta oli epätyypillisen laiska ja edellisten päivien vakio-ohjelmanumerona toiminut linnakkeeseen kiipeäminen tuntui oudolta jättää väliin. Saako rantakohde ihmisen siirtymään johonkin oleskelumoodiin? Ensi kerralla lupaan panostaa Sarandaan enemmän.

saranda-bunkkeri

 

 

Lähtöpäivänä kipaisimme hotellilta alas rantaan aamu-uinnille ja aamupalalle. Kymmenen aikaan lämpötila oli sopiva ja rantahetki aamiaiseväiden kanssa antoi päivästä juuri sellaisen lupauksen kuin kesäaamu vain voi.

saranda-saannot

Iltapäivällä olikin sitten itselleni ihan yksinkertaisesti liian kuuma. Mittari näytti 36-38 astetta, TK:n puhelimen sääohjelma ilmoitti että feels like 41. Kävelin hotellista poistumisen jälkeen satamaan hakemaan lauttaliput valmiiksi TK:n jäädessä hotellin viereen reppujen kanssa kahville, ja kun raahauduin takaisin, en ollut varma kehtaanko edes kirkkaanpunaisena ja valuvana mennä kahvilan ovesta sisään. Onnistuin jotenkin siirtymään reppu selässä puoli korttelia alamäkeen lounaalle, minkä jälkeen otettiin suosiolla tavoitteeksi ilmastoitu rantakahvila. Siellä piileskeltiinkin kuumuutta kunnes oli aika siirtyä satamaan. Ilmeisesti noin 34 astetta on oma siedettävyysrajani.

saranda-lautat
Korfulle lähtevä lautta Sarandan satamassa. Ja sitten sen perässä meidän pieni purtilo.

Lauttayhtiö tarjosi ennen matkaa mielenkiintoisen lastausnäytöksen, jossa autoja otettiin kannelle enemmän kuin pikkuruiselle lautalle näytti mahtuvan. Lähtö viivästyi ainakin puoli tuntia kun autoja nitkuteltiin sentti kerrallaan kyytiin, ajettiin ulos, vaihdettiin eri järjestykseen ja lopulta saatiin sopimaan (olisin voinut jo lyödä vetoa että ei saada!). Lisäksi epätavallisen kovan tuulen takia matkanteko oli hidasta; lopulta rantauduttiin Korfulle tunti aikataulusta jäljessä. Lauttamatkan maisemat olivat kyllä kauniita mutta eivät ehkä niin erikoisia, että valitsisin hitaamman lautan vain niiden ihailun takia. Jos tätä väliä kuljen toiste, ostan lipun sellaiseen huvittavan oloiseen pikakiituriin joka ei näytä oikein veteen koskevankaan.

saranda-lautalta1

saranda-lautalta2
Kuvaaja ei pysynyt suorassa lautan keikkuessa, mutta meren kauneus pelastaa.

Lautalla tapasimme sattumalta suomalaisperheen joka oli tullut Korfulta muutamaksi päiväksi tutustumaan Sarandaan – tai ainakin se oli ollut tarkoitus. Valitettavasti heidän kohdalleen oli osunut yksi niistä keskeneräisistä hotelleista ja jos käsitin oikein, oli tässä nimenomaisessa rakennuksessa vain yksi oikeasti valmis huone. Vaikka heille toki tarjottiinkin juuri tätä ainoaa valmista yösijaa, ymmärrän hyvin että tunnelma olisi ollut turhan aavemainen. Pikaratkaisuna perhe oli päättänyt palata takaisin Korfulle tuttuun hotelliin. Vaikka tilanne perheen vanhempia selvästi turhautti, oli ihana kuulla kuinka he lapsille selittivät että kyseessä oli huono tuuri eikä koko maa tietenkään ole samanlainen kuin tämä heidän kohdalleen sattunut yksittäistapaus.

saranda-hotelli
Meidänkin hotellista puuttui yksi kerros – tai sitten siinä oli iso kattoterassi.

Vaikka Saranda oli helpompi jättää taakseen kuin muut matkamme kaupungeista, oli Albaniasta lähteminen meille taas haikeaa – sekä tunnelman että budjetin takia – mutta Korfulla odotti kaunis vanhakaupunki linnoituksineen, pitkästä aikaa nähtävät opiskelukaverit ja ennen kaikkea seuraavan päivän kreikkalais-suomalainen hääjuhla.