Banja Lukasta Jajceen ja takaisin – kesän parhaita päiviä

Koska aina haluan nähdä vielä vähän lisää, halusin Banja Lukastakin käydä tutustumassa johonkin lähipaikkaan. Käytännössä etsin mahdollisia kohteita klikkailemalla kartalta kaikenlaista ja katselemalla karttojen käyttäjien lisäämiä kuvia. Banja Lukasta Jajceen vievälle tielle päädyttiin juuri tällaisen kuvan perusteella.

jajceen

Tie M16 ei todellakaan tuottanut pettymystä. Etukäteen epäilin, olisiko saman reitin edestakainen ajaminen tylsää. Ei ollut. Itse asiassa TK olisi halunnut käydä ajamassa tämän tien meidän seuraavallakin BiH-reissulla.

Mikä siellä sitten on niin erityistä?

1) Vrbasin kanjoni melkein heti Banja Lukasta lähdettäessä. Jylhät vuorenrinteet ympärillä, joki syvällä kanjonissa, hurjan näköisesti louhittu tie. Liikkuvasta autosta napatut epätarkat kuvat eivät mitenkään välitä kokemusta.

kanjoni1

kanjoni2

kanjoni3

 

2) Krupan vesiputoukset noin 25 kilometrin päässä Banja Lukasta. Käännyttiin tänne opasteen perusteella, ei tiedetty paikasta ennalta mitään. Turistien määrä yllätti mutta paikka oli kyllä nätti.

krupa1

krupa2

krupa3

 

3) Vrbasin mutka ja maisemapaikka Dabracissa, noin 40 kilometriä Banja Lukasta. En ehkä pysty sanoin kuvailemaan tätä eikä onnettomat puhelinkuvat mitenkään kerro koko totuutta. Lähinnä vaan seistiin täällä ihmettelemässä ollaanko todella tällaisessa paikassa. Tällä hetkellä tarjolla ei maiseman lisäksi ole muuta kuin muutamalle autolle sopiva pysäköintilevike, mutta ennustan että 5-10 vuoden sisällä tästä löytyy ravintola ja myyntikojuja. Tämä oli juuri se paikka, josta näkemäni kuvan perusteella ylipäätään koko tielle lähdettiin.

vrbas-mutka1

vrbas-mutka2

vrbas-mutka3

 

4) Tunnelit jotka saavat ensinäkemältä epäilemään, voiko niihin tosiaan ajaa. Ulkonäkö on karu ja viimeistelemätön, sijainnit usein aivan uskomattomia.

M16-tunneli1

M16-tunneli2

M16-tunneli3

M16-tunneli4

 

5) Kaikki ne paikat joissa yhtäkkiä huomaa ajavansa kaiteen vieressä todella korkealla, turkoosi Vrbas kimaltelemassa jossain kaukana alapuolella. En osaa mitenkään tallentaa näitä kuviin. Ja kaikki ne paikat joissa vuoret tuntuvat kohoavan aivan pystysuoraan ylöspäin tien vieressä. Ja kaikki ne joissa vesi on vieressä niin kirkkaana ettei sitä oikein edes ymmärrä. Olen ollut Alpeilla useasti mutten koskaan huokaillut ihastuksesta yhtä tiheästi kuin täällä.

5-1

5-2

Matkaa Jajceen kertyy Banja Lukasta 70 kilometriä per suunta ja vaikka matkan varrella olevien maisemien takia ajelulle ensisijaisesti lähdettiin, perille asti jatkettiin Jajcen vesiputousten vuoksi. Jajce mainostaa itseään harvinaisilla keskustavesiputouksilla, ja tämän mainoksen ovat ilmeisesti nähneet monet muutkin kuin me. Putouksen viereisellä parkkipaikalla oli kojua kojun perään ja turisteja enemmän kuin edellisinä päivinä yhteensä.

jajce3
Kuva Jajcesta juuri ennen isolta tieltä kääntymistä.

jajce4

Mielestäni hienointa oli parkkipaikalta nähtävä putousmaisema vasten vanhaakaupunkia, mutta käytiin myös turisteja varten rakennetulla tasanteella putouksen juurella. Liput olivat muistaakseni neljä markkaa (kaksi euroa) per henkilö, joten jo kannatuksen vuoksi ne voi ostaa. Jajcessa olisi myös linnoitus (kuten yllä olevista kuvista näkyy) ja varmasti ihan viehättävä vanhakaupunki, mutta me emme nyt ihmispaljouden ja kuumuuden takia käyneet kovin pitkällä vanhankaupungin muurien sisällä. Varmasti Jajcessakin saisi päivän kulumaan, mutta tällä kertaa valittiin näkymät kaupunkien ulkopuolella.

jajce1

Jossakin yllä olevan kuvan oikean laidan rinteessä, putousta vastapäätä näytti olevan polun päässä pieni tasanne, josta saisi samaan kuvaan sekä vesiputoukset että vanhankaupungin linnoituksineen. Löysin sattumalta Atlas Obscuran sivuilta hienon vanhan kuvan, jossa Jajce on putouksineen 1900-luvun alussa. Myllyjä ei enää täällä keskustan tuntumassa näkynyt, mutta suhteellisen tyylikkäästi on paikan muovaaminen turistikohteeksi onnistunut.

jajce2

jajce5

Vanhankaupungin sijasta ajoimme vähän matkaa Jajcen ohi katsomaan Pliva-järvien vanhoja myllyjä. Tai onnettomien opasteiden ansiosta ajoimme oikeastaan myös vähän matkaa myllyjen ohi katsomaan sinänsä ihan hienoa järvenrantamaisemaa, kunnes takaisin käännyttyämme tajusimme etsiä tietä myllyille leirintäalueen ja ravintolan takaa. Leirintäalue on noin neljän kilometrin päässä Jajcen keskustasta M5-tietä länteen eikä sitä oikeastaan voi olla huomaamatta, joten myllyt kyllä löytää helposti kunhan tietää mitä etsiä. Me tiesimme myllyistä oikeastaan vain sen, että ne ovat pieniä, vanhoja ja niitä on monta. Tosi sympaattinen rykelmä sieltä löytyikin.

pliva-myllyt-1

pliva-myllyt-2

pliva-myllyt-3

pliva-myllyt-4

Paluumatkalla yritettiin kilpaa muistella mikä upea näkymä minkäkin mutkan tai tunnelin takana odottikaan, pysähdeltiin niihin paikkoihin joihin ei tullessa huomattu jäädä (ja ehkä vähän uudestaan samoihinkin), otettiin videoita jotka ehkä saan joskus julkaistua jossain ja toivottiin ettei tie päättyisi lainkaan.

Kun kaksi viikkoa myöhemmin lähdettiin uudestaan Bosnia-Hertsegovinaan, nähtiin vähintääkin yhtä upeita maisemia muun muassa Jablanican ja Mostarin välissä. Silti jotenkin juuri tämä Jajceen ja takaisin -retki on ottanut muistoissani paikan ihan täydellisenä kesäpäivänä. En osannut silloin sitä kuvailla enkä oikein osaa nytkään – on aika käsittämätöntä miten onnelliseksi voi ihminen tulla ihan vain vuorista, vedestä ja auringosta. Samalla on aika mahtavaa, että joskus mitään sen enempää ei syvään tyytyväisyyteen tarvita.

Mainokset

Serbitasavallan pääkaupunki Banja Luka

Vukovarista ajeltiin Slavonski Brodin ja Gradiškan kautta kohti Banja Lukaa. Olin ottanut pelottelut Bosnia-Hertsegovinan teiden kunnosta niin tosissani, että koimme parhaaksi ajaa mahdollisimman pitkään Kroatian puolella ja ylittää rajan vasta suoraan Banja Lukasta pohjoiseen, Gradiškan asemalla. Ensivaikutelma BiH:sta vastasi kieltämättä peloteltuja mielikuvia ränsistyneine taloineen ja kuoppaisine kyläteineen, vaan eipä löydy netistä samanlaisia varoituksia suomalaisista kantateistä, vaikkei niiden taso näitä voita. Ennakkoluuloille periksi antaminen hävetti ja harmitti heti kun pääsimme valtatielle, mutta ainakin voin nyt omalta osaltani korjata tilannetta kertomalla, että kaikki pelottelujutut voi huoletta sivuuttaa. Bosnia-Hertsegovinan tieverkostoa on kattavasti uudistettu, pääväylät ovat erinomaisessa kunnossa, maanteillä ei tarvitse maastoautoa ja ongelmatilanteessa apua saa ihan varmasti paikallisilta.

BiH-ensivai
Vähän rajanylityksen jälkeen.

Ajelimme rajalta suoraan Banja Lukaan, kurvasimme rautatieaseman parkkipaikalle ja huikkailimme hyvästejä kohti Sarajevon-junaa juoksevalle TK:n työkaverille puolisoineen. He olivat Vukovarista asti punninneet eri vaihtoehtoja matkansa seuraavasta etapista ja kun noin kahden minuutin marginaalin turvin rautatieasemalle ehdittiin, vei Sarajevo voiton. Jäimme TK:n kanssa aseman pihaan varmuuden vuoksi odottamaan ja vasta nähtyäni aidan läpi Amazing Race -tyylisen junaan syöksymisen ehdin alkaa miettiä, missä itse nyt sijaitaan.

BL-asema

Juna lähti kohti etelää ja me etsimään majapaikkaamme. Navigaattori sai reitin näyttämään yksinkertaiselta, vaan kun jokin keskustan pääväylä oli poliisien sulkema, tuli lyhyestä ajelusta lopulta melko kiemurainen kapeilla vanhoilla kujilla. Meille epätyypillisen ajoissa löysimme kuitenkin oikean kerrostalon eteen Vrbas-joen eteläpuolelle ja pääsin noin kolme sanaa englantia osaavan isäntämme kanssa keskustelemaan majapaikan yksityiskohdista. Joudun aika harvoin tilanteisiin, joissa ei olisi lainkaan yhteistä kieltä, mutta tällä kertaa kommunikaatio perustui hyvin pitkälti isännän vähän väliä näppäilemään google-kääntäjään ja omiin yrityksiini arvailla, mikä lähikäsite ehkä olisi oikea, kun googlen tarjoamassa ei ollut järkeä lainkaan. Lopulta tärkein viestintäväline oli kuitenkin serbi-isäntämme leveä hymy ja vaikken missään vaiheessa ymmärtänyt hänen viesteistään puoliakaan, järjestyivät avaimet, wifit, pysäköinnit ynnä muut täysin ongelmitta.

BL-ikkunasta
Näkymä olohuoneen ikkunasta.
BL-postilaatikot
En tiedä talon ikää mutta tykkäsin postilaatikoista.

Serbitasavalta muodostettiin Bosnian sodan rauhanneuvottelujen myötä, kun valtio jaettiin kahteen entiteettiin: serbivoittoiseen Serbitasavaltaan ja bosniakkivoittoiseen Bosnia-Hertsegovinan federaatioon. Virallisesti Serbitasavallan pääkaupunki on Itä-Sarajevo, käytännössä pääkaupunkina pidetään Banja Lukaa. Luin YK:n käyttäneen kaupungista sodan aikaan kuvausta ”heart of darkness” koska Banja Lukassa tehtiin niin massiivisia etnisiä puhdistuksia. Edelleen kaupungin 180-190 tuhannesta asukkaasta noin 90% on etnisiä serbejä. Tavalliselle turistille tämä näkyy lähinnä kielessä ja kirkoissa – Serbitasavallan puolella kirjoitusasu on yleensä (serbian) kyrillinen ja ortodoksikirkot vievät määrällisesti voiton moskeijoista. Banja Lukan sodassa (1992) tuhottu moskeija on hiljattain jälleenrakennettu ja saa nyt toivottavasti seistä rauhassa paikallaan.

BL-keinu
Etsi kuvasta moskeija.

BL-moskeija

BL-kirkko
Kirkko keskustan liepeillä.

En ajattele että Banja Lukaa tai muita tällaisia kaupunkeja tulisi katsoa kuin ei näkisi lainkaan niiden historiaa, mutta en myöskään halua historian määrittävän omaa kokemustani. Niinpä vietin viikonlopun Banja Lukassa miettimättä oikeastaan lainkaan sotaa, kansallismielisyyttä tai sitä, mitä kaikki tapaamani ystävälliset serbit mahtaisivat minusta ajatella jos olisin muslimi. Ainoa hetki, kun tätä jouduin ajattelemaan, oli Jajcen suunnasta kohti Banja Lukaa päiväretkeltä palatessamme, kun ylitimme federaation ja tasavallan välisen rajan.

BL-welcome

En osaa muuta kuin toivoa, että jännitteet joskus hellittävät ja tällä uskomattoman kauniilla maalla on valoisampi tulevaisuus. Sitä odotellessa yritän itse suhtautua avoimin mielin, vältellä hankalia aiheita ja keskittyä siihen mikä nyt on hyvin. Ja Banja Lukassa on helppo viihtyä: viikonlopun aikana syötiin hyvin, käytiin terasseilla, ihasteltiin jokimaisemaa, harhailtiin basaarimaisella alueella etsimässä majoittajan suosittelemaa yökerhoa (löytyi lopulta ihan sattumalta oudosta pimeästä kolosta), ihmeteltiin häkellyttävän edullista 24h-leipomoa meidän taloa vastapäätä, kierreltiin keskustaa ja tutustuttiin joen vieressä seisovaan vanhaan linnoitukseen. Näin aamuisin mummoja jalkakäytävällä myymässä villasukkia (vieläkin harmittaa etten ostanut), sain halauksia ravintoloitsijoilta yrittäessäni tilata serbokroatiaksi, ilahduin viipymättä väliin tulleista paikallisista kun kaksi äkäistä kulkukoiraa yritti saada aikaan rähinää meidän syvästi tästä konfliktista hämmentyneen lemmikkipiskin kanssa.

BL-linnoitus1
Linnoituksesta (Kastel).

BL-linnoitus2

Banja Lukaan pääsee muun muassa autolla kätevästi Kroatiasta (noin 50 km hyväkuntoista moottoritietä raja-asemalta, pieni tiemaksu), junalla esimerkiksi Sarajevosta (4-5 h), busseilla käsittääkseni useasta suunnasta ja lentäen esimerkiksi Ryanairilla Skavstasta. Itse lähtisin Bosnia-Hertsegovinaan ehdottomasti uudestaankin autolla – tai siis kolmannen kerran, sillä tämän käynnin jälkeen lähdettiin aika pian jo uudestaan – koska jo autoilu BiH:n jylhissä maisemissa on elämys ja oli iso etu että pysähtelytiheyden (maiseman ihastelua varten) sai määrittää itse. Pelkässä Banja Lukassa käymiseen varaisin 2-3 päivää ja tutustuisin muun muassa kaikenlaisiin kulttuurikohteisiin, joihin me ei nyt maisemaretkiemme takia ehditty.

BL-paakatu

BL-davidov
Yksi keskustan aukioista on ”nimetty” Davidin toriksi epäselvissä olosuhteissa menehtyneen David Dragičevićin mukaan. Ihmiset ovat maaliskuusta asti kokoontuneet aukiolle joka päivä vaatimaan poliisilta perusteellisempaa tutkintaa tapahtumista.

BL-bas

En oikein tiedä miten tiivistäisin ajatukseni Banja Lukasta tai tarvitseeko yhden viikonlopun perusteella osatakaan tiivistää. Niin typerää kuin se onkin, tuntuu kuin ”serbien puolella” viihtymistä tulisi jotenkin enemmän perustella kuin vaikka serbien aikoinaan piirittämän Sarajevon ihastelua. Jonkinlainen historian taakka siis ajatuksiani muovaa enkä tiedä miten siihen suhtautua. Banja Luka on joka tapauksessa monin paikoin kaunis ja kiinnostava, lähtisin sinne mielelläni uudelleen. En suosittelisi Banja Lukaa ihmisille jotka kaipaavat yksittäisiä isoja nähtävyyksiä vaan ehkä enemmän heille, jotka kiinnostuvat kaupungeista kokonaisuuksina. Lisäksi ihan ehdottomasti suosittelisin kaupunkia kaikille autoileville, joilla on mahdollisuus tutustua lähiseutuihin. Banja Luka sijaitsee Vrbas-joen varrella ja Vrbasia me lähdimme päiväretkelle maisemien toivossa seuraamaan. Sen ajelun kuvatulva vaatii kuitenkin oman postauksensa.

BL-ravintolalaiva
Harvoin käydään samassa ravintolassa kahta kertaa, mutta tänne Splaviin oli pakko palata.
BL-joki
Vrbas kaartamassa kohti etelää ja meidän maisemaretkeä.

Synkästä turismista (HS 3.3.)

Törmäsin kesällä tällaiseen Hesarin maaliskuussa julkaisemaan juttuun: Synkän turismin harrastaja Lenina Rautonen kiertää yksin hylättyjä kyliä ja vankiloita – ”On hämmästyttävää, kuinka nopeasti luonto valtaa paikat ihmisten jälkeen”. Otsikon ”synkkä turismi” tietysti herätti mielenkiinnon, kun olin esimerkiksi Vukovarin tiimoilta miettinyt matkustuksen herättämiä tuntemuksia. Sanaparin määritelmäksi jutussa annetaan matkustaminen ”traagisten tapahtumien paikoille”.

Tunnistin jutusta useita Rautosen esittämiä näkökulmia. Kohteissa käyminen antaa historian tuntemukselle syvyyttä, nähtävyyksiä voi löytää hyvin monenlaisista asioista, synkkä historia ei automaattisesti tarkoita paikan ankeutta. Ennen kaikkea näissä paikoissa vieraileminen muuttaa omaa perspektiiviä.

Jutun lopussa ollut vinkkilista on kuitenkin omituinen. Ensimmäinen ohje koskee matkan suunnittelua, ja sen vielä ymmärrän, sillä esimerkiksi matkustustiedotteiden lukeminen on konfliktialueille lähtöä suunnitellessa järkevää. Samoin Rautosen toinen ohje avoimesta ja arvostavasta asenteesta on kohdallaan, vaikka vähän hassulta tuntuukin, että asenne kannattaisi pitää kohdillaan siltä varalta, jos sattuukin tarvitsemaan paikallisten apua turismi-infran ollessa vielä kehittymätöntä.

Kolmannessa vinkissä tipun kuitenkin kärryiltä. Ohje on seuraava: ”Yövy yhden tähden hotelleissa. […] Saa oman huoneen, mutta ympäristö on sosiaalisempi kuin kalliissa hotelleissa, joissa maksetaan yksityisyydestä.” Lukiessani mietin miten tämä liittyy juuri synkkään turismiin. Sitten koko vinkki alkoi tuntua oudolta. Miksi juuri yhden tähden hotellit – mitä tapahtui hostelleille, majataloille, paikallisten tarjoamille vuokrahuoneille. Miksi yksi tähti, mikä vika on kahdessa tai kolmessa? Mitä sosiaalista toimintaa on yhden tähden hotelleissa?

Vastaehdotukseni majoitusvinkiksi synkän turismin harrastajalle: Jos liikut alueella, jota on koetellut sota, luonnonmullistus tai muu tragedia, valitse majoitus ensisijaisesti sen mukaan, että rahat jäävät vierailukohteeseen. Unohda kansainväliset ketjut, vaikka hinta-laatusuhde olisi millainen. Etsi joku paikallinen yrittäjä, jonka toimintaa voit tukea. Jos kaipaat ”sosiaalisempaa ympäristöä”, valitse hostelli tai jokin yhteistiloja mainostava majatalo. Itse yritän parhaani mukaan noudattaa aina tuota rahojen kohteeseen jättämisen periaatetta, mutta tragedioista toipuvilla alueilla se on mielestäni ihan ehdoton.

Jutun seuraava vinkki on otsikoltaan ”Travel light eli matkusta kevyesti”. Se koostuu neljästä alavinkistä: käytä vetolaukun sijaan reppua, pakkaa mukaan huonot vaatteet jotka voit heittää pois matkan edetessä, ohut huivi on monikäyttöinen asuste, korut ja arvoesineet kannattaa jättää kotiin. Repusta olen samaa mieltä, oli turismi synkkää tai ei. Huivikin lienee monesti kätevä, joskin yhteys synkkiin kohteisiin on tässä jälleen epäselvä. Kahdesta muusta kohdasta haluaisin olla aivan eri mieltä. Ihan sama minne matkustaa, ei sinne ainakaan omia roskia kuulu viedä. Tekstiilijäte on vielä pahimmasta päästä. En myöskään kannata ennakkoasennetta, jossa ikään kuin oletetaan, että tragedian kokeneilla alueilla turistin on todennäköisempää joutua luopumaan arvoesineistään. Siispä: käytä reppua, koska se on erityisen kätevää sellaisilla seuduilla, joilla ehkä joudut liikkumaan jalkaisin enemmän kuin jossakin suositussa, tiheästi joukkoliikennevälineillä täytetyssä kaupunkilomakohteessa, ja noudata normaalia järjenkäyttöä arvoesineiden suhteen.

Toiseksi viimeisessä vinkissä kehotetaan varautumaan kielipulmiin, koska ”erikoisemmissa kohteissa ei välttämättä pärjää pelkällä englannilla”. Tiedän olevani herkkä tälle aiheelle mutten voi olla tarttumatta asetelmaan joku ei osaa englantia = ongelma. Ehkä ”pulma” on harmiton, ajattelematon sanavalinta. Ehkä se on osa englannin roolin huomaamatonta pönkittämistä. Vastaehdotukseni tähän olisi ennen kaikkea olla asennoitumatta niin, että englannin puutteesta tulee ongelma. Lisäksi on aina hyvä idea opetella muitakin kieliä. Olen pärjännyt saksalla useassa ei-saksankielisessä maassa, vaihtanut englannin espanjaan Itä-Harlemissa ja tänä vuonna huomannut venäjän alkeiden auttavan monessa slaavilaista kieltä käyttävässä kohteessa. Kerran ostin Italiassa junaliput piirtämällä kaiken tarvittavan tiedon paperilapuille (enkä edes oikeastaan osaa piirtää). On ihan totta, että monessa synkässä paikassa englantia puhutaan vähemmän kuin turisteja jo tulvivissa matkakohteissa – olen kyllä törmännyt tähän ilmiöön usein. Sen sijaan kielipulmia olen kohdannut vain silloin, kun vastapuoli on ollut haluton yrittämään yhteisymmärrystä. (Pariisi. Tarvitseeko sanoa enempää?)

Jotta en lopettaisi tätä tekstiä kielikysymyksistä pauhaamiseen, todettakoon että jutun viimeisestä vinkistä olen samaa mieltä. Siinä kehotetaan matkustamaan sesongin ulkopuolella, jolloin ”kohteissa on ihan oma tunnelmansa”. Turismin jakautuminen pitkin vuotta on paitsi matkustajalle itselleen mukavampaa (väljyys!) myös kohteiden kokeman kuormituksen kannalta kestävämpää. Silti tämäkin vinkki pätee mielestäni kaikkialla, ei vain traagisten tapahtumien paikoissa.

Mielestäni monet Rautosen mainitsemista kohteista kuulostivat todella kiinnostavilta. Kuten varmasti on käynyt ilmi, kannatan yleisesti vierailua myös (ei pelkästään!) sellaisissa paikoissa, joissa voi päätyä ajattelemaan ikäviäkin asioita – näkökulman monipuolistaminen lienee aina hyvä idea. En kuitenkaan itse osaa nähdä omalta kannaltani kovin merkittävää eroa synkkien ja ei-synkkien kohteiden välillä ja valitettavasti luen Hesarin jutun (oletettavasti hyvää tarkoittavat) vinkit vähän sen kaltaisina, että lukijaa kehotetaan suhtautumaan tragedioita kohdanneisiin paikkoihin kuin ne olisivat jotenkin puutteellisia. Ikään kuin historian ei olisi tarkoitus auttaa ymmärtämään vaan määrittämään nykyhetkeä.

Välttelemäni Vukovar

Jostain syystä tämän jutun kirjoittaminen on ollut tosi työlästä, tai oikeastaan olen vältellyt koko Vukovar-aiheeseen tarttumista. Vukovar oli paikka jossa en tiennyt mitä pitäisi ajatella, kuka sodassa on oikeassa, milloin mitäkin tulisi jättää jo taakse tai saako joidenkin kärsimys olla toisten nähtävyys.

Olin käynyt läpi kaupunkeja Budapestin ja Banja Lukan väliseltä reitiltä, klikkaillut niitä kartalta ja lueskellut lisätietoa. Valitsin Vukovarin, koska sitä kuvattiin kaupungiksi jossa arki on kuin museo sodasta. Historiantuntemukseni kartuttamiseksi haluan käydä tällaisissa paikoissa – sen lisäksi, että opin paljon paremmin näkemällä kuin lukemalla, olen tänä vuonna myös ymmärtänyt että näkemättä en oikeastaan ymmärrä. Sodan konkretia on ollut itselleni suuri mysteeri kunnes se oli silmien edessä.

ilta
Iltakävelyllä Vukovarissa vähän saapumisen jälkeen.
paiva
Päivänvalo ei juuri lohduttanut.

Vukovar sijaitsee Tonavan rannalla, Krotian ja Serbian rajalla. Jugoslavian aikaan siellä asui pääasiassa kroaatteja ja serbejä. Sovussa, naapureina, ystävinä. Jugoslavian hajoamissodissa, Kroatian pyrkiessä itsenäistymään, serbijoukot (JNA) halusivat Vukovarin haltuunsa. Syksyllä 1991 Vukovaria piiritettiin lähes kolme kuukautta. Kaupunki tuhottiin käytännössä maan tasalle, kunnes puolustukselta loppui keinot ja kroaatit antautuivat.

vukovar-tonava1

vukovar-tonava2

Vukovarin vesitorni säilyi pystyssä, joskin pahoin vaurioituneena, ja siitä tuli sitkeän vastarinnan symboli. Meille kerrotun tarinan mukaan kaupunkia puolustaneet  kiipesivät joka päivä viemään vesitornin huipulle Kroatian lipun. Sodan jälkeen tornia ei haluttukaan kunnostaa – se jätettiin muistuttamaan tapahtuneesta. Nyt kesällä torni oli rakennustelineiden peittämä, ja infokylttien mukaan sen ympärille tehdään jonkinlaista lasirakennelmaa, jossa on myöhemmin mahdollista vierailla.

vesitorni1

vesitorni2

Piirityksen päätyttyä kroaatteja karkotettiin kaupungista ja Vukovarin puolesta taistelleita vetäytyi sairaalaan odottamaan puolueettomien joukkojen apua päästääkseen turvallisesti pois. Apu ei kuitenkaan päässyt perille, tai apua ei päästetty perille. Yhteensä noin 250-400 sotavankia ja siviiliä – kriteeriksi riitti muu etnisyys kuin serbi – siirrettiin sairaalasta Ovčaran sikafarmille kaupungin ulkopuolelle, missä heitä ensin pahoinpideltiin ja lopulta noin 200-270 henkilöä murhattiin, kipattiin joukkohautaan ja jätettiin pellolle, missä suomalaiset turistit voivat melkein 27 vuotta myöhemmin seistä keskellä auringonkukkia ja ihmetellä miten mitään tästä oikein voisi käsittää.

ovcara3
Matkalla Ovcaraan yritettiin kuvata haikaroita joista kuitenkin tuli kuvaan vain pieniä mustia viivoja.

ovcara1

ovcara2

Itselleni lopulta ehkä vaikeinta oli se, kuinka sotaa edeltänyt sopu eri etnisten ryhmien välillä ei ole palautunut. Kuilu on syvä ja näkyy arjessa. On myös ristiriitaista kiertää kuvaamassa niin pahoin kärsinyttä kaupunkia, ikään kuin toisten tuhotut kodit olisivat meille eksoottinen nähtävyys – ja ovathan ne, ei Suomessa syntyneiden tämä sukupolvi tunne sotaa. Toisaalta on yhtä lailla ristiriitaista katsoa tarkoituksella näkyviin jätettyjä sodan jälkiä ja miettiä, miten kuilu voisi kaventua jos siitä joka päivä muistutetaan. Kun näin jalkapallon MM-kisalähetyksessä kroaattikannattajalla Vukovarin vesitornia esittävän kasvomaalauksen, tuntui oudolta.

Ja on hurja tunne seistä luodinreikien vieressä tajuamassa että tästä on alle kolmekymmentä vuotta, että omassa lapsuudessani tämä ei ollut historiaa vaan lapsilta peitettäviä uutiskuvia. Se samalla ahdistaa ja auttaa ymmärtämään. Olen ihan ehdottomasti tyytyväinen, että valittiin reitille juuri Vukovar. Tämä oli tarpeellista nähdä, ja toisaalta tämän nähtyäni ymmärrän ehkä aavistuksen enemmän sitä, millaista tällä hetkellä on liian monilla muilla alueilla.

aita
Majapaikan lähellä olleen sairaalan aita kertoi oman osuutensa.

baro

puoliksi-korjattu

66

***
Tämä teksti on kirjoitettu perustuen pääasiassa siihen, mitä näin ja luin Vukovarissa ollessani. Alla pari linkkiä, joista tarinaa voi halutessaan tarkastaa.

View from the Hague – Justice for the victims of Ovčara (ICTY Outreach Programme)

Mrkšić found guilty of aiding and abetting murders at Ovčara, and Šljivančanin guilty of mistreatment, Radić acquitted (ICTY:n lehdistötiedote)

Kasa kuvia Pécsistä

Pécs on Unkarin viidenneksi suurin kaupunki, noin 150 000 asukkaan keskittymä parisataa kilometriä Budapestistä etelään. Siinä onkin sitten suunnilleen kaikki, mitä Pécsistä tiedän. Käytiin siellä koska se osui reitille ja koska haluttiin nähdä unkarilaisia paikkoja. Visiitti aloitettiin Pécsin televisiotornin näköalatasanteelta, jonka olin karttoja selaillessani pistänyt merkille.

pecs-tvtorni7

Torni on huimat 197 metriä, joista kuitenkin suuri osa on antennia ja itse näköalatasanne 75 metrissä. Koska torni sijaitsee muutenkin kaupunkia korkeammalla Mecsekin rinteessä, on sieltä seitsemästäkymmenestäviidestä metristäkin ihan vaikuttavat näkymät. Vaikutusta vahvistaa pahaa-aavistamattomien lievästi korkeanpaikankammoisten reaktiot, kun astutaan sisältä tuollaiselle avotasanteelle.

pecs-tvtorni6

pecs-tvtorni1

Hissilippu aikuiselta kustantaa kohtuulliset 1100 forinttia eli vähän alle 3,5 euroa. Tv-tornin saavutettavuudesta julkisilla liikennevälineillä en valitettavasti osaa sanoa mitään, mutta voisi kuvitella että jotenkin sinne myös autoton pääsee – muutenkin kuin kiipeämällä ylämäkeen.

pecs-tvtorni4-varjo

pecs-tvtorni2

pecs-tvtorni5

Näköalatasanteen alapuolella on myös ravintola, jota ei tiukan aikataulun (ja tunkkaisen hajun) takia jääty testamaan, vaan lähdettiin keskustaan. En tiedä oliko 70-luku jotenkin näkötorniravintoloiden kulta-aikaa, mutta hyvin monessa paikassa näistä tuntuu huokuvan juuri tuo vuosikymmen.

pecs-tvtorni3-kahvio

Keskustakävelyn tavoitteet eivät olleet kovin kunnianhimoisia: TK:lle ja työkaverilleen ruokaa, allekirjoittaneelle ja työkaverin puolisolle jäätelöä. Kaupan päälle saatiin todella kauniita rakennuksia ja viehättävää tunnelmaa. Myöhemmin kuulin että Pécsissä on tehty todella paljon parannustöitä viime vuosina, mutten vieläkään tiedä tarkalleen mitä kaikkea on uudistettu. Remontissa olevia kohteita nähtiin mekin kyllä useita.

pecs-keskusta2

pecs-keskusta5

pecs-keskusta6

Minähän olen kaiketi toistaiseksi joka paikasta kirjoittanut että sopi erinomaisesti välipysähdykseksi tai parin yön mittaiseen viipymään, täytti tehtävänsä ja toimi tähän tarkoitukseen mainiosti ja niin edelleen. Osittain kyse on siitä miten asennoidun matkustamiseen, osittain kyse on blogissa kuvatun kesän osalta ollut hyvästä tuurista. Vaan silläkin uhalla, että sanon aina kaikesta samoin, sanon nyt senkin että Pécsiin kannattaa mennä (ja menen itse joskus uudestaan, pidemmäksi aikaa kuin neljäksi tunniksi).

pecs-keskusta4

pecs-keskusta7

pecs-keskusta1

pecs-keskusta3

Pécs – Vukovar – Banja Luka – Jajce – Zagreb

Serbia-viikonlopun jälkeen meidän seuraava retki suuntautui Kroatiaan ja Bosnia-Hertsegovinan Serbitasavaltaan. Tähän liittyi vähän kaikenlaista omaa huonoa valmistelua, mutta itse reissussa kaikki sujui hyvin – majoittajat olivat joustavia kun säädin varausten kanssa, ajaminen oli kaikkialla taas helpompaa kuin netissä pelotellaan ja ennen kaikkea ensikosketus Bosnia-Hertsegovinaan oli niin häkellyttävä, että edelleen pidän Banja Lukan ja Jajcen välistä retkipäivää yhtenä kesän onnellisimmista.

Aloin kirjoittaa tästä kertomalla että käytiin Vukovarissa ja Banja Lukassa. Sitten mietin että kai menomatkan Pécsistäkin voisi jotain sanoa, ehkä ainakin pari kuvaa laittaa, muttei ne sovi Vukovar-otsikon alle. Ja oikeastaan Banja Lukassa majoittuessakin vietettiin puoli päivää uskomattomissa maisemissa ajellen, Jajceen ja takaisin. Ai niin ja kotimatkalla käytiin Zagrebissa, ehkä sekään ei kuulu osaksi Banja Luka -postausta. Jospa vain esittelen tämän reitin ensin ja alan sitten kirjoittaa siitä?

reitti
En ymmärrä miksi google on merkinnyt Slavonski Brodin suosikkipaikakseni. En tällä kokemuksella suosittele menemään sinne!

Reissu alkoi alun perin muodostua Banjan Lukassa käymisen ympärille. Banja Luka on BiH:n Serbitasavallan pääkaupunki, jota netissä kehutaan erityisesti kulttuurista, ruuasta ja ihmisten ystävällisyydestä. Halusin tänne koska halusin käydä BiH:ssa ja Banja Luka oli sijainti-kiinnostavuus-asteikolla ykkönen.

Vukovariin päädyttiin, koska aina autolla liikkuessa kartoitan etukäteen matkan varrelta kiinnostavia asioita. Nyt kartoitin myös majoitusta, jotta saataisiin ajomatka pilkottua mukavammaksi. Vukovar on Kroatian ja Serbian välinen rajakaupunki, jota Jugoslavian serbijoukot piirittivät melkein kolme kuukautta syksyllä 1991 Kroatian pyrkiessä itsenäistymään. Vukovar on kroatialaisille todella tärkeä kaupunki, jossa käymiseen netissä kehotetaan myös siksi, että sodan jäljet ovat siellä vielä niin selvästi näkyvissä.

Banja Lukassa ja Vukovarissa käymisen ympärille lisättiin pysähdykset reitin varrelle loogisesti osuneissa paikoissa, Unkarin Pécsissä ja Kroatian Zagrebissa (Zagrebiin vie moottoritie, joten ajomatkassa ero on vain minuutteja, vaikka kartalla sitä kautta kulkeminen näyttää pidemmältä). Jajce puolestaan löytyi käyttäjien Google-karttoihin lisäämistä kuvista – tai oikeastaan Jajceen vievä tie löytyi sieltä, ja tässä tapauksessa matka oli tärkeämpi kuin päämäärä.

Vukovarista kirjoittaminen tuntuu nyt kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin edelleen vähän vaikealta. Onneksi voin aloittaa kevyellä muutaman kuvan Pécs-esittelyllä.

Subotica ja Serbia-viikonlopun kustannukset

Koska aloin kirjoittaa tätä blogia kavereille, en erityisemmin panostanut taustatarinoihin – kaikki tututhan jo tiesivät, missä sijaitsen. Niinpä jäi mainitsematta sellainen pikkujuttu kuin tilapäinen Budapestissä asuminen, vaikka se ilmiselväksi varmaan tuli ja tulee useiden Pestistä alkaneiden matkakertomusten perusteella. En ole myöskään juuri ehtinyt kirjoitella elämästä Unkarista, kun ulkomailla käymisistäkin on riittänyt sanottavaa. Toisaalta en tiedä, mitä erityistä kertoisin – alusta asti Pestissä tuntui kodilta, enkä muutenkaan kirjoita arjestani. Blogihiljaisuuden taustalla on kuitenkin muutto takaisin Suomeen, siihen liittyvät järjestelyt ja sitä seuranneet kiireet. Tuntuu oudolta – ja välillä siltä, että olinko oikeasti välissä jossain muualla – vaan kenties kirjoittaminen auttaa.

tourist-complex.JPG
Suosikkini oli kyltti jossa luki The tourist complex. Valitettavasti sellaista ei tullut toista.

Jotta ei tarvitse lisätä blogin tunnisteisiin maailmantuskaa, ajattelin yrittää kirjoittaa tämän viimeisen Serbia-jutun ilman sotakysymyksiä (vaan ei hätää, ne jatkuvat kyllä myöhemmin Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa). Heinäkuun alun Serbia-viikonlopusta puuttuu vielä kotimatkan Subotica, jossa poikettiin kun haluttiin ylittää raja tällä kertaa Kelebi(j)assa eikä seistä tunteja jonossa. Subotica on noin sadan tuhannen asukkaan rajakaupunki, jossa etninen enemmistö on unkarilaisia mutta käsittääkseni puhutuin kieli kuitenkin serbia. Molempia kieliä näkyy Serbialle epätyypillisen keskieurooppalaisessa katukuvassa.

subotica-talo

subotica-pytinki

Ei oikeastaan tehty Suboticassa mitään erityistä. Käveltiin ympäri kaupunkia, katseltiin kaikkea, käytiin syömässä jossain pienessä mutta hyvin suositun oloisessa grilliruokakopissa. Oli kuitenkin kiva pysähtyä täälläkin ja nähdä miten valtion rajat eivät tarkoita kulttuurin rajoja.

subotica-uuttavanhaa

subotica-illalla

Näiden kustannusten relevanssi Suomesta matkustaville on ehkä aika pieni, mutta laitetaan nyt tähän kuitenkin:

  • Ajettiin viikonlopun aikana yhteensä noin 750 km reitillä Budapest-Novi Sad-Belgrad-Subotica-Budapest. Polttoaineen kustannus ehkä 80 euroa. Oman auton kulumiselle en laske hintaa, se on menetetty peli joka tapauksessa.
  • Tietullit yhteensä ehkä 6-8 euroa. Valitettavasti en muistanut kirjoittaa ylös!
  • Majoitus Novi Sadissa pienessä majatalossa isossa huoneessa 28 euroa per yö / 3 hengen huoneisto (josta ei toki sitä yhden hengen huonetta käytetty). Tähän sisältyi myös aamiainen ja pysäköinti. Oli hyvä, menisin uudestaan.

Jos lähtisin Serbiaan Budapestistä auton vuokraamalla, kävisin samalla matkalla muuallakin. Me tehtiin vain tällainen edestakainen pisto käytännön (koiranhoidollisista) syistä. Unkarista yhdistäisin samaan reissuun yhden yön Szegedissä ja lisäksi reitille naapurimaista joko Romanian tai Kroatian – tai miksei molempia, jos oikein innostuu. Samalla voisi tulla toisen kivan Unkarin kaupungin, Pécsin kautta takaisin. Itselleni usein ongelmaksi tulee sekin, kun kaikki on kuitenkin niin lähellä että tekisi mieli sisällyttää ne reitille, mutta monesta parin tunnin koukkauksesta kertyy jo todella paljon ajettavaa. Viikonlopun mittainen kokonaisuus oli kuitenkin tähän väliin ihan sopiva, lähinnä vielä ihmettelyä siitä, että voi sillä tavalla ohimennen poiketa toiseen maahan.

subotica-jaatelo
Kokemus Skopjesta opetti ettei 5 palloa jäätelöä ole millään hinnalla hyvä idea, joten väistin tämän ansan Suboticassa.