Viikko New Yorkissa – mitä tehtiin & mitä maksoi

Juuri päättyneen vuoden tammikuussa lähdin hyvän ystäväni kanssa juhlamatkaksi nimeämäämme reissuun, josta oltiin puhuttu jo pitkään. Tutustuimme loppuvuodesta 2003 ja ensimmäinen ajatus yhteisestä matkasta heitettiin ilmoille 2013, kun ystävyyttä oli täynnä kymmenen vuotta. Jotenkin sitten molemmilla oli kaikkia muitakin matkustamisia ja asia vain lykkääntyi. Jossain kohtaa alettiin ihmetellä ettei kaksi matkustusta harrastavaa, yli 10 vuotta ystävinä ollutta ihmistä ole kertaakaan matkustanut yhdessä! Asia korjaantui isomman ystäväporukan reissulla loppukesästä 2016, sitten tämän ystäväni ja TK:n kanssa kolmeen pekkaan vietetyllä viikonloppulomalla tammikuussa 2018, ja itse asiassa vain viikkoa myöhemmin lähdettiin vihdoin matkalle kahdestaan. 15-vuotisjuhlaan oli kyllä vielä yli 10 kuukautta, mutta ainakin vuosiluku oli oikea.

manhattantoqueensbridge

En muista tarkkaan, mihin meidän alun perin piti mennä, mutta Norwegianin tarjousten myötä päädyimme lähtemään New Yorkiin. Lopulta yllättävän nopeasti sujuneessa suunnittelu- ja varausvaiheessa harkitsimme New Yorkin ja Bostonin yhdistämistä, sillä Norskilla on molempiin ja molemmista edullisia lentoja, ja kaupunkien väli taittuisi kohtuullisella juna- tai bussimatkalla. Todettiin sitten kuitenkin että viikossa tulisi turhan kiire ottaa haltuun kaksi suurkaupunkia ja että ehkä eniten kaipaamme tältä New York -keikalta kiireettömämpää olemista, koska molemmat olivat jo kaupungissa käyneet ja kaikki kuuluisimmat nähtävyydet kokeneet.

Mitä me sitten tehtiin? Majoituttiin Queensbridgessä ja ihmeteltiin kaupungin vuokrataloja monta päivää tietämättä että pyörimme Nasin kotikulmilla ja siten musiikkilähihistoriallisesti merkittävällä alueella (ja asian valjettua pyörin monta päivää niin, että taloja katsoi ihan eri tavalla). Käytiin katsomassa Roosevelt Islandin majakkaa, tuijoteltiin Manhattania molemmille uudesta suunnasta, ajettiin aika monta kertaa Roosevelt Islandin köysiradalla, josta ei oltu ennen kuultukaan mutta joka oli aurinkoisina päivinä ja kirkkaina iltoina ihan erinomainen tapa siirtyä Queensin puolelta Manhattanille tai toisinpäin.

queensmatic

Käytiin hankkimassa allekirjoittaneelle kirjastokortti, koska halusin hyödyntää NYPL:n artikkelikokoelmia. Käytiin muutamaa päivää myöhemmin pyytämässä lisäaikaa kortille tajuttuani miten paljon kaikkea oli sähköisesti saatavilla. (Tilailin niitä koko helmikuun. Mahtava palvelu!) Mentiin naapuriosavaltion puolelle Devilsin tyhjääkin tyhjempään juhlapeliin 18 dollarilla per lippu. Ostettiin saman päivän tarjoustiketit Broadwaylle ja katsottiin musikaali tokasta rivistä.

Harjoitettiin yleistä pyörimistä alueilla jotka oli jääneet molemmille aiemmin vieraiksi. Ihmeteltiin Manhattanin monia kasvoja South Seaportissa, keski-Harlemissa ja Little Italyssä, sekä Manhattanin lisäksi etenkin Williamsburgissa ja Dumbossa. Lähdettiin lautalla 34. kadulta Brooklyniin ja mentiin sekaisin siltalaskuissa. Käytiin katsomassa autiota hiekkarantaa ja kimaltavia aaltoja Coney Islandilla. Kirjoitettiin hupaisia listoja toiveissa olevista paikoista ja laadittiin etenemissuunnitelmia jottei aika kulu edestakaisin metroilemiseen. Tuijotettiin iltaisin huoneen tv:stä uutisia epäuskoisina siitä, voiko todella olla jo niin ja niin mones kouluampuminen tänä vuonna, kun vuotta oli kulunut kolme viikkoa. Mietittiin mitä oli se meteli johon ystäväni yhtenä aamuna aikaisin heräsi, jälkeenpäin luettiin että joku sivullinen oli joutunut ampumisen uhriksi meidän metroaseman nurkalla.

williamsburg

dumbo2

brooklynbridgepark

Yhtenä päivänä lähdettiin Greyhoundin 10 dollarin bussilipuilla Philadelphiaan. Käytiin tutustumassa Yhdysvaltain itsenäistymisen alkujuuriin, yritettiin olla nuolaisematta Liberty Belliä, pyörittiin ympäri vanhoja matalia kortteleita. Osallistuttiin vahingossa ravintolaviikkojen tarjoukseen ja syötiin hillittömän hyvä mutta aivan liian täyttävä kolmen ruokalajin ateria perinteisine rappukakkuineen. Keskityttiin ruokaan niin että unohdettiin paluubussin lähtöaika, napattiin kiireessä uudet liput automaatista seuraavaan vuoroon ja myöhemmin tajuttiin että olisi niillä yhtä aiemmillakin voinut kyytiin päästä.

Ostettiin muutamalla dollarilla aloittelevan muusikon omakustanne Apollo-teatterin edestä, tarpeeseen tulleet ehjät talvikengät Paylessistä, tuliaiskahvia Trader Joesta ja lisäksi ystäväni yllätti nappaamalla Phillystä mukaan kopion itsenäisyysjulistuksesta! Vieläkään en tiedä mitä sellaisella tekee, mutta toisaalta oman kirjastokorttihehkutukseni jälkeen olin jäävi kommentoimaan toisten outouksia.

Syötiin pakolliset burgerit Shake Shackissa, älyttömän hyvät (ja kalliit) pizzat Upper West Sidella, maukasta pastaa jossain Little Italyn turistikuppilassa ja kahden dollarin pizzasiivu akuuttiin teatterinjälkeisnälkään Hell’s Kitchenissä. Poikettiin lasilliselle siellä täällä ja HIMYM-intoilijana tietysti raahasin seuralaiseni myös McGeesin drinkkilistan äärelle (enkä lopulta tilannut niistä yhtäkään).

Viikko oli jotenkin todella kiireettömän onnistunut, vaikka nähtiin paljon kaikkea ja edelleen (tietysti) tuntuu että hirvittävän paljon jäi nähtävää. Tämä oli kolmas kertani New Yorkissa ja ymmärrän miksi paikka jakaa tunteita – välillä olen itsekin ihan kypsä ihmispaljouteen, mutta jokin siinä silti kutsuu. New York on hektinen ja uuvuttava, se on täynnä ja pelkällä Manhattanillakin etäisyydet voivat olla pitkiä ja aikaavieviä. Toisaalta New York on monipuolinen ja ilahduttava, siellä on mahdotonta kokea että olisi jo nähnyt kaiken. Viikon matkat ovat siitä huonoja, että juuri ehtii alkaa saada kaupungista jonkinlaista otetta, kun taas täytyy jo lähteä. Kadehdin Manhattanilla yhdeksän kuukautta asuneita ystäviäni mahdollisuudesta päästä todella sisään New Yorkiin (vaikka sanoivatkin että ulos pääseminen oli vaikeampaa). Kun ensimmäisen kerran kävin Nykissä yli kymmenen vuotta sitten, tapasin pariskunnan joka oli päättänyt muuttaa sinne ja asua niin kauan kunnes tuntuu, että kaupunki on tullut tutuksi. Kuuden vuoden jälkeen olivat harkitsemassa New Yorkista lähtemistä.

roosevelt-is-majakka

centralpark

coneyisland4

Ja mitä maksoi viikko New Yorkissa? Nämä ovat tammikuun hintoja, mikä luultavasti näkyy sekä lennoissa että hotellissa. Aiemmin olen käynyt lokakuussa ja maksanut hotelleista aivan eri summia. Tammikuu oli kuitenkin yllättävän hyvä aika, meille osui poikkeuksellisen lämmin sää (10-18 astetta) eikä vettäkään tullut juuri ollenkaan. Tammikuu voi myös olla hyvinkin kylmä, mutta suosittelen sitä silti heille, jotka haluavat päästä vähän halvemmalla ja ovat valmiita pukemaan talvitakin päälle siitä hyvästä, ettei koko kaupunki ole aivan tupaten täynnä. Alla meidän matkan kustannukset.

Ajankohta: tammikuu 2018
Kesto: 7 yötä + 1 yö koneessa paluumatkalla, su-ma
Kohteet: NYC, Philadelphia

  • lennot Helsinki-Gatwick-JFK ja JFK-Oslo-Helsinki Norwegianilla
    309 e/hlö
  • ystävän kanssa jaettu ruumalaukku ennakoituja talvikenkiä ja satunnaisia tuliaisia ajatellen
    45 e/hlö
  • majoitus Best Western Plazassa Long Island Cityssä, Queensbridgen kupeessa
    270 e/hlö/7 yötä/twin-huone
  • viikon metrolippu
    27 e/hlö
  • kaksi lippua JFK AirTrainiin
    8,5 e/hlö
  • menopaluu Greyhoundilla Philadelphiaan (sisältää paluulipun tuplana…)
    25 e/hlö

Lentoliput olivat Norskin halvimmat, niihin ei sisältynyt lisäjalkatiloja eikä aterioita. Itse yritän pitkillä lennoilla hankkiutua aina käytäväpaikalle, jotta voin muita häiritsemättä nousta jaloittelemaan pitkin matkaa. Melkein 30 senttiä pidempi ystäväni istui valittamatta keskipaikalla. Tapanani on myös pakata pitkille lennoille eväät, joten aterioiden puute ei haittaa. Lisäksi Norwegianin Dreamliner on siitä kiva kone, että kaikenlaisen syötävän ja juotavan tilaaminen on tehty todella helpoksi. Maksun ja tilauksen voi hoitaa samalta näytöltä, josta löytyy myös pelit ja elokuvat ynnä muut viihdykkeet. Suomalainen jurottaja kiittää – ei tarvitse (kiitosta lukuunottamatta) puhua kellekään! Eikä kysellä mitä on valikoimissa, sen kuin selaa itse ja poimii ostoskoriin sen mikä kiinnostaa. Havaintojeni perustella myös hinta-laatusuhde on näytöltä tilattavissa syötävissä parempi kuin etukäteen ostettavassa ateriassa.

Hotelli oli perushyvä – wifi toimi kunnolla, huone oli siisti ja riittävän tilava, aamiainen oli paras USA:ssa näkemäni ja sijainti yllättävän kätevä. Queensbridge ei ehkä ole LIC:n viehättävintä seutua mutta tilastollisesti ei erityisen vaarallista, ja meillä ainakin oli turvallinen olo myös yöaikaan metroasemalta kävellessä. Manhattan on kahden pysäkin päässä ja keskikaupungille pääsee nopeammin kuin vaikka Wall Streetin nurkilta. Itse tykkäsin kulkemisessa eniten reittivaihtoehdosta 1 pysäkinväli metrolla + loppumatka Tramwaylla, ja kiirettömille kulkijoille ehdottomasti suosittelen sitä.

Koska olen nyt tehnyt sen lentoja toistaiseksi vain uusiin kohteisiin -lupauksen, tuskin kovin pian lähden Nykiin uudestaan. Toivottavasti silti seuraavallakin kerralla (milloin se sitten onkaan) saan harhailla yhtä kiireettömästi, vailla pakollista nähtävää ja uusista kulmista yllättyen.

queensbridge-yolla

Mainokset

Matkustus- ja ilmastovuosi 2018

M5
Kaiken muun ajaessa blogikirjoittelun ohi on todella iso osa vuoden 2018 matkoista vielä kuvaamatta. Loppuvuodesta on myös – erittäin aiheellisesti – ollut ilmastokysymys todella isossa roolissa matkustuskeskusteluissa. Olen joutunut entistä enemmän miettimään matkustusvalintojani ja tietenkin se korostuu silloin, kun harkitsee luetteloivansa kaikki kuluneen vuoden reissut.


Syötin Carbonfootprint.comin laskuriin vuoden 2018 lentoni ja karu lopputulos oli seuraava: vapaa-ajan matkustelu 2,88 tonnia, työmatkat 0,35 tonnia. (Lisäksi olen ajanut Suomesta Unkariin ja takaisin, tehnyt näiden ajomatkojen mahdollistamiseksi kaksi lauttamatkaa ja ajellut muutenkin ympäri Keski-Eurooppaa. Jostain syystä kuitenkaan kukaan ei ole kyseenalaistanut tätä, ainostaan lentomatkustamiseni.)


Mitä ne vuoden 2018 matkat sitten olivat?

Tässä ensin lentomatkat:

Ja lauttamatkat:

  • 1x meno Helsinki-Tallinna
  • 1x meno Kapellskär-Naantali
  • 1x meno SarandaKorfu

Ja autoilut:

ams-konsertti
Tältä syntilistalta puuttuu tietysti vielä kotimaanmatkailut autolla (2 mökkireissua, yksi sukulointi eri puolella maata) sekä kaikki bussi- ja junamatkat Suomessa + vuoden aikana vierailluissa maissa.

Tässä kohtaa pitäisi kaiketi esittää perustelut sille, miksi kuitenkin on ok matkustaa, ja mainita että vuonna 2018 ajoin esimerkiksi työmatka-autoiluja nolla kilometriä ja että jotkut tuottaa ihan vaan kotimaassa autolla ajamalla saman päästömäärän kuin minä tällä matkustamisella, ja niin edelleen. Aina voi verrata johonkin, kaikki on kuitenkin suhteellista. Voisin kirjoittaa listan kaikesta mitä teen ympäristökuormaa pienentääkseni, mutta oikeuttaisiko sekään matkailuharrastusta? Ilman matkoja pienikin kuorma olisi vielä pienempi.


Eihän omalle matkustelulleni oikeastaan ole muuta syytä kuin se että koen tarvitsevani sitä. Matkailu on harrastus joka tekee minut onnelliseksi aivan omalla tavallaan. Olen hyvinkin tietoinen, että täällä länsimaissa tarve on lähinnä subjektiivinen kokemus. En ole kokeillut lopettaa matkustamista, en tiedä kuinka tämän tarpeen merkitys sitten ilmenisi. Tiedän vain että oma hyvinvointini perustuu suurilta osin näihin kokemuksiin ja onkin musertavaa tuntea toistuvaa syyllisyyttä yhdestä suurimmista iloistaan.

(Tässä kohtaa olisi taas paikka vertailla muihin harrastuksiin. Mikä on perusteltua? Aloin kirjoittaa harmittoman oloisia esimerkkejä, jotka kuitenkin usein kuormittavat ympäristöä enemmän, mutta totesin sen kiusalliseksi.)

Lopulta kaikki harrastukset perustellaan vain omalla halulla tai hyvänolontunteella. Jos esittäisin vuosilistan toisella tavalla, voisin kertoa että kuluneen vuoden aikana

  • toteutin yhden elämäni parhaista ideoista, elin puolet vuodesta toisen kulttuurin keskellä, karistin taakseni kaikki arkeen kertyneet raskaudet ja sain osittain putsatun pöydän, imin itseeni jokaisesta päivästä onnea niin paljon että se kantoi läpi pimeyden ja räntäsateen ja kantaa edelleen, tavoilla joita ei aina edes heti huomaa
  • tapasin ihmisiä jotka valavat uskoa vilpittömään ystävällisyyteen – ei tarvita yhteistä taustaa, ei aina edes yhteistä kieltä, riittää kun haluaa muille hyvää
  • sain ihastella valaistuja kanaaleita ja keskiaikaisia keskustoja, ihmetellä miljoonakaupunkien vilinää, sodan kauheuksia ja ihmisten sinnikkyyttä, huokailla uskomattomien maisemien äärellä ja helteisillä rantaretkillä
  • opin alkeet ihan uudesta kielestä ja elvytin useita vanhoja taidonriekaleita
  • kävin Alankomaissa, Puolassa, Yhdysvalloissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Slovakiassa, Unkarissa, Albaniassa, Kreikassa, Serbiassa, Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Sloveniassa, Itävallassa, Tsekissä, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Kanadassa – ja opin jokaisesta maasta jotakin uutta, jotakin minkä ansiosta maailmankuvani on jälleen monipuolisempi.


Koska en kuitenkaan pysty sivuuttamaan koko asian ongelmallisuutta keskittymällä subjektiiviseen hyvinvointiin, näen yleensä aika paljon vaivaa matkustusvalintojeni eteen. Vähennän lentomäärää minimoimalla vaihtoja (vaikka se olisi kalliimpaa). Kartoitan reittivaihtoehtoja, joissa voin lentää yhteen paikkaan ja toisesta takaisin sekä tehdä välisiirtymät maateitse junilla tai busseilla – sen sijaan, että lentäisin erikseen edestakaisin joka kohteeseen tai lyhyitä matkoja niiden välillä. Pyrin vertailemaan matkustusvälineitä kriittisesti ja hyväksymään että kaikesta lentämisen demonisoinnista huolimatta se saattaa olla ympäristöystävällisempi vaihtoehto esimerkiksi risteilyalukseen verrattuna. Yritän yhdistää työmatkoihin myös lomailua, jotta en lentäisi töitä ja vapaa-aikaa varten erikseen.

Lupasin jossakin vaiheessa päättynyttä vuotta etten osta enää lentoja paikkoihin joissa olen aiemmin käynyt. Tämä liittyi ennen kaikkea huokailuihini siitä, miten paljon maailmassa on vielä nähtävää ja miten paljon enemmän sitä uutta näkisi, jos ei kävisi samoissa uudelleen. Ekologisesti sillä voi olla merkitystä sikäli, että lupaus karsii edulliset ja helpot muuten vaan -matkat ja ohjaa toivottavasti lentolippukulutustani siihen suuntaan, että panostan harvempiin matkoihin mutta viivyn kohteissa pidempään. (Poikkeuksena tähän lupaukseen säilytän tietysti Budapestin.)

gellertille-illalla

 

Tasapainoilen muutenkin aika monien valintojen kanssa. Saatan jättää jonkin toivekohteeni väliin ekologisista syistä mutta sortua jonkin toisen houkutuksen äärellä. En käy huvikseni lillumassa Itämerellä mutta haaveilen vähän uudesta Karibian-risteilystä vaikka tiedän sellaiset ympäristökuormaltaan ihan kammottaviksi. En ole varma onko aiheellista korostaa matkustuksen suhteen yksilön vastuuta ilmastosta mutta toisaalta toteutan sitä kaikissa niissä arjen pienissä valinnoissa. Vähän tämä tuntuu säälittävältä räpiköinniltä omien itsekkäiden toiveiden keskellä – en ole valmis luopumaan rakkaasta harrastuksestani.

Mitä sitten olisin valmis vielä tekemään? Ainakin maksamaan lentolipuistani enemmän, jos niihin sisältyisi ympäristövero. Vaikka alun perin aloitin blogin kertoakseni matkustamisen edullisuudesta, ei edullisuus kuitenkaan ole syyni matkustaa. Jos tämä harrastus kerran on itselleni niin mahdottoman tärkeä, ei se kaadu korkeampiin kustannuksiin. Lisäksi aion entistä enemmän panostaa laatuun määrän sijasta. Yksi osa sitä on uusien kohteiden priorisointi, toinen on pidempien matkojen suosiminen viikonloppureissujen sijasta. Samoilla matkapäivillä per vuosi voi olla hyvin eri määrä lentokertoja. Vaikka päättyneestä vuodesta on hankala pistää paremmaksi, olkoon vuoden 2019 tavoitteena vähemmän lähtöjä, enemmän viipymisiä.

 

Zagrebin kautta kotiin

banjaluka-varjot

Viimeisenä päivänä Banja Lukassa käytiin (taas) aamiaisella Splavissa, luovutettiin avaimet majoittajalle joka vaikutti hyvin huojentuneelta(?) siitä että asunto oli kunnossa, nostettiin matkatavarat autoon odottamaan ja käveltiin vielä kiertelemään aurinkoista keskustaa. Automatkustuksen parhaita puolia on ehdottomasti aikataulujen joustavuus – lähdöt ovat huomattavasti mukavampia ilman epävarmuutta siitä, mitä vielä ehtii tehdä ennen kentälle menemistä. Toisaalta kaltaiselleni epätäsmällisyyden ilmentymälle aikatauluttomuus tarkoittaa yleensä myös sitä, että autolla ollaan aina paljon ajateltua myöhemmin perillä.

Ajomatka Banja Lukasta Zagrebiin on helppo ja kätevä, samalla toki myös tylsä, ellei satu innostumaan moottoritiekaiteista. Aikaa tähän kuluu n. 2,5 tuntia ellei rajalla ole erityisiä jonoja, ja Zagrebiin saapuminen kannattaa tietysti ajoittaa niin, että ajaa ennemmin ruuhkaa vastaan kuin sen seassa.

zagreb-gl

Zagrebissa oli todella paljon enemmän turisteja kuin edellisellä käynnilläni, mutten tiedä onko kyseessä enemmän ero 2008 vs. 2018 vai toukokuu vs. heinäkuu. Oli joka tapauksessa hauska ajaa parkkiin päärautatieaseman viereen ja muistaa kuinka kymmenen vuotta aiemmin siellä saapumispäivänä ihmeteltiin jälleen uutta valuttaa, setvittiin lippuja Serbiaan, lähtöpäivänä jätettiin rinkat matkatavarasäilytykseen siksi aikaa kun kiivettiin vuorelle ja käytiin sairaalassa (jep) ja yöjunaa odotellessa käytettiin 20 kunan puhelinkortteja asemasalin pitkässä puhelinrivissä. Tuttu leipomo löytyi tutulta paikalta mutta nettikahvilan tilalla oli tavallinen baari. Ajat muuttuu, leipä pysyy.

zagreb-radiceva

Zagrebin ydin muodostuu ylä- ja alakaupungeista joiden välillä on jonkin verran kiivettävää. Lämpöä oli tuona iltapäivänä pitkälti yli 30 astetta joten parin tunnin kaupunkikierros kävi ihan urheilusta. Kierrettiin vanhaakaupunkia ilman sen erityisempää suunnitelmaa ja lopulta tehtiin sama kierros osittain uudestaan, kun huomattiin ensimmäisellä kerralla sivuuttaneemme kuuluisa Crkva sv. Marka (alla).

zagreb-svmarka

En yritä nyt tässä antaa mitään erityisiä Zagreb-vinkkejä sillä olen molemmilla käynneillä tehnyt lähinnä mitä sattuu eteen tulemaan tai mieleen juolahtamaan. Zagreb ei ole (toistaiseksi) itseeni tehnyt mitenkään lähtemätöntä vaikutusta, mutten toisaalta osaa aina selittää miksi sellainen jostakin tulee tai ei tule. Zagreb on kiva kaupunki, muttei sellainen johon erikseen lähtisin. Matkan varrella varmasti pysähdyn jatkossakin.

zagreb-stonegate

zagreb-modernia

zagreb-katedraali

zagreb-aukio

Zagrebista Budapestiin puolestaan ajaa noin 3,5 tuntia, tämäkin koko matkalta hyvin tylsää moottoritietä. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti mutta tiemaksu Kroatian puolella oli muistaakseni kallis. Tylsyyden helpottamiseksi pysähdyttiin virkistäytymään Balatonin etelärannan aina kovin lämpimässä vedessä. Yleisille rannoille pääsee kellon ympäri, yksityiset paikat vesipuistoineen suljetaan öiksi.

zagrebista-balaton

Reitin Budapest-Pécs-Vukovar-Banja Luka-Jajce-Zagreb-Budapest kustannuksista voin raportoida seuraavaa:

  • Majoitus Vukovarissa pienessä majatalossa 2 hengen huoneessa
    36 e/huone/1 yö
  • Majoitus Banja Lukassa Airbnb:n kautta
    44 e/asunto/2 yötä
  • Polttoaine oli Unkarissa suunnilleen samanhintaista kuin Suomessa, Bosnia-Hertsegovinassa n. 40 senttiä litralta halvempaa ja Kroatiassa muistaakseni vähän alle Suomen hintojen. Matkaa kertyi 1200 km, polttoainekuitteja en tapaa säästää.
  • Tiemaksuihin Kroatiassa ja BiH:ssa meni varmaan noin 20 euroa yhteensä. Ostettiin Kroatiassa kilometreihin perustuvia maksuja, mutta kauemmin maassa lomailevien kannattaa varmaan tarkastaa myös aikaperusteiset kortit. Unkarissa meillä oli kuukausilippu, muistaakseni noin 15 euroa.

Näin lyhyen reissun taustalla oli ihan alussa mainitsemani sekoilu käytännön järjestelyjen sekä kesän matkojen järkevän aikatauluttamisen osalta, mutta hyvä että käytiin – Bosnia-Hertsegovinasta palasen näkeminen muutti merkittävästi myöhemmän lomailumme painopistettä ja olen siitä kyllä onnellinen.

Turvallisuus Bosnia-Hertsegovinassa – älä poikkea polulta

Koska kirjoitin juuri kasan kehuja autoretkestä, jolla pysähdellään vähän väliä kuvaamaan maisemia, täytyy perään kirjoittaa myös tämä: Bosnia-Hertsegovinassa ei voi kivuta mihin tahansa pientareelle. Yhdeksänkymmentäluvun sodan jäljiltä maassa on vielä huomattava määrä miinoja, erityisesti nykyisten osien, tasavallan ja federaation raja-alueilla.

IMG_20180724_195325
Miinavaroituskyltti tien varrella Bosanski Petrovacin ja Drvarin välillä. Kuva otettu auton ikkunasta.

Perusohjeet, jotka itse saatiin:

  • Asfaltoidut tiet ovat turvallisia. Asfaltoidun tien vieressä tilanne voi kuitenkin olla jo täysin eri. Älä poistu tieltä muualle kuin selvästi jo tallatuille pientareille.
  • Selvästi käytössä olevat hiekkatiet ovat turvallisia. Tieltä poistumiseen pätee sama sääntö kuin edellä.
  • Liiku luonnossa vain selvästi merkittyjä, tuoreita reittejä pitkin tai opastetulla retkellä.
  • Älä mene hylättyihin rakennuksiin äläkä niiden pihapiiriin. Miinojen lisäksi riskinä on sortumisvaara.

Noin 2% Bosnia-Hertsegovinan pinta-alasta on miinoitettu. Onnettomuuksia sattuu joka vuosi, myös kuolonuhreja tulee. BHMAC:lla on miinatilanteesta päivitettävä kartta, mutta itse noudattaisin samaa varovaisuutta yhtä lailla myös niillä alueilla, joita ei erikseen ole merkitty erityisen vaarallisiksi.

Tiedän kokemuksesta, että koko miina-asian unohtaa helposti Bosnia-Hertsegovinan häkellyttävän kauneuden äärellä ja lienee ihan luonnollistakin, ettei niin miellyttävään ympäristöön haluaisi mielessään yhdistää mitään ikävää tai vaarallista. Matka kauniista maisemasta hengenvaaralliselle miinakentälle voi olla kuitenkin todella lyhyt. Itse pakotin itseni googlettamaan landmines bosnia ja vaikka siitä seurauksena oli myös omituinen ahdistus siitä etten ole itse tehnyt tämän asian eteen mitään (ihan kuin ohimennen voisi lähteä miinanraivaajaksi vapaaehtoistyöhön!), saivat kuvat proteesien kanssa kulkevista lapsista asian painumaan selkäytimeen.

Suosittelen ihan ehdottomasti maisema-ajeluita BiH:ssa mutta vähintään yhtä ehdottomasti painotan miinatilanteen tiedostamista. Maassa voi vierailla täysin turvallisesti kunhan muistaa, että se on tietyiltä osin vasta toipumassa sodasta. Tässä toipumisessa myös turistin maahan tuoma raha auttaa, joten erityistä huomiota on hyvä kiinnittää siihen, että omat markat kertyvät paikalliseen kassaan.

Banja Lukasta Jajceen ja takaisin – kesän parhaita päiviä

Koska aina haluan nähdä vielä vähän lisää, halusin Banja Lukastakin käydä tutustumassa johonkin lähipaikkaan. Käytännössä etsin mahdollisia kohteita klikkailemalla kartalta kaikenlaista ja katselemalla karttojen käyttäjien lisäämiä kuvia. Banja Lukasta Jajceen vievälle tielle päädyttiin juuri tällaisen kuvan perusteella.

jajceen

Tie M16 ei todellakaan tuottanut pettymystä. Etukäteen epäilin, olisiko saman reitin edestakainen ajaminen tylsää. Ei ollut. Itse asiassa TK olisi halunnut käydä ajamassa tämän tien meidän seuraavallakin BiH-reissulla.

Mikä siellä sitten on niin erityistä?

1) Vrbasin kanjoni melkein heti Banja Lukasta lähdettäessä. Jylhät vuorenrinteet ympärillä, joki syvällä kanjonissa, hurjan näköisesti louhittu tie. Liikkuvasta autosta napatut epätarkat kuvat eivät mitenkään välitä kokemusta.

kanjoni1

kanjoni2

kanjoni3

 

2) Krupan vesiputoukset noin 25 kilometrin päässä Banja Lukasta. Käännyttiin tänne opasteen perusteella, ei tiedetty paikasta ennalta mitään. Turistien määrä yllätti mutta paikka oli kyllä nätti.

krupa1

krupa2

krupa3

 

3) Vrbasin mutka ja maisemapaikka Dabracissa, noin 40 kilometriä Banja Lukasta. En ehkä pysty sanoin kuvailemaan tätä eikä onnettomat puhelinkuvat mitenkään kerro koko totuutta. Lähinnä vaan seistiin täällä ihmettelemässä ollaanko todella tällaisessa paikassa. Tällä hetkellä tarjolla ei maiseman lisäksi ole muuta kuin muutamalle autolle sopiva pysäköintilevike, mutta ennustan että 5-10 vuoden sisällä tästä löytyy ravintola ja myyntikojuja. Tämä oli juuri se paikka, josta näkemäni kuvan perusteella ylipäätään koko tielle lähdettiin.

vrbas-mutka1

vrbas-mutka2

vrbas-mutka3

 

4) Tunnelit jotka saavat ensinäkemältä epäilemään, voiko niihin tosiaan ajaa. Ulkonäkö on karu ja viimeistelemätön, sijainnit usein aivan uskomattomia.

M16-tunneli1

M16-tunneli2

M16-tunneli3

M16-tunneli4

 

5) Kaikki ne paikat joissa yhtäkkiä huomaa ajavansa kaiteen vieressä todella korkealla, turkoosi Vrbas kimaltelemassa jossain kaukana alapuolella. En osaa mitenkään tallentaa näitä kuviin. Ja kaikki ne paikat joissa vuoret tuntuvat kohoavan aivan pystysuoraan ylöspäin tien vieressä. Ja kaikki ne joissa vesi on vieressä niin kirkkaana ettei sitä oikein edes ymmärrä. Olen ollut Alpeilla useasti mutten koskaan huokaillut ihastuksesta yhtä tiheästi kuin täällä.

5-1

5-2

Matkaa Jajceen kertyy Banja Lukasta 70 kilometriä per suunta ja vaikka matkan varrella olevien maisemien takia ajelulle ensisijaisesti lähdettiin, perille asti jatkettiin Jajcen vesiputousten vuoksi. Jajce mainostaa itseään harvinaisilla keskustavesiputouksilla, ja tämän mainoksen ovat ilmeisesti nähneet monet muutkin kuin me. Putouksen viereisellä parkkipaikalla oli kojua kojun perään ja turisteja enemmän kuin edellisinä päivinä yhteensä.

jajce3
Kuva Jajcesta juuri ennen isolta tieltä kääntymistä.

jajce4

Mielestäni hienointa oli parkkipaikalta nähtävä putousmaisema vasten vanhaakaupunkia, mutta käytiin myös turisteja varten rakennetulla tasanteella putouksen juurella. Liput olivat muistaakseni neljä markkaa (kaksi euroa) per henkilö, joten jo kannatuksen vuoksi ne voi ostaa. Jajcessa olisi myös linnoitus (kuten yllä olevista kuvista näkyy) ja varmasti ihan viehättävä vanhakaupunki, mutta me emme nyt ihmispaljouden ja kuumuuden takia käyneet kovin pitkällä vanhankaupungin muurien sisällä. Varmasti Jajcessakin saisi päivän kulumaan, mutta tällä kertaa valittiin näkymät kaupunkien ulkopuolella.

jajce1

Jossakin yllä olevan kuvan oikean laidan rinteessä, putousta vastapäätä näytti olevan polun päässä pieni tasanne, josta saisi samaan kuvaan sekä vesiputoukset että vanhankaupungin linnoituksineen. Löysin sattumalta Atlas Obscuran sivuilta hienon vanhan kuvan, jossa Jajce on putouksineen 1900-luvun alussa. Myllyjä ei enää täällä keskustan tuntumassa näkynyt, mutta suhteellisen tyylikkäästi on paikan muovaaminen turistikohteeksi onnistunut.

jajce2

jajce5

Vanhankaupungin sijasta ajoimme vähän matkaa Jajcen ohi katsomaan Pliva-järvien vanhoja myllyjä. Tai onnettomien opasteiden ansiosta ajoimme oikeastaan myös vähän matkaa myllyjen ohi katsomaan sinänsä ihan hienoa järvenrantamaisemaa, kunnes takaisin käännyttyämme tajusimme etsiä tietä myllyille leirintäalueen ja ravintolan takaa. Leirintäalue on noin neljän kilometrin päässä Jajcen keskustasta M5-tietä länteen eikä sitä oikeastaan voi olla huomaamatta, joten myllyt kyllä löytää helposti kunhan tietää mitä etsiä. Me tiesimme myllyistä oikeastaan vain sen, että ne ovat pieniä, vanhoja ja niitä on monta. Tosi sympaattinen rykelmä sieltä löytyikin.

pliva-myllyt-1

pliva-myllyt-2

pliva-myllyt-3

pliva-myllyt-4

Paluumatkalla yritettiin kilpaa muistella mikä upea näkymä minkäkin mutkan tai tunnelin takana odottikaan, pysähdeltiin niihin paikkoihin joihin ei tullessa huomattu jäädä (ja ehkä vähän uudestaan samoihinkin), otettiin videoita jotka ehkä saan joskus julkaistua jossain ja toivottiin ettei tie päättyisi lainkaan.

Kun kaksi viikkoa myöhemmin lähdettiin uudestaan Bosnia-Hertsegovinaan, nähtiin vähintääkin yhtä upeita maisemia muun muassa Jablanican ja Mostarin välissä. Silti jotenkin juuri tämä Jajceen ja takaisin -retki on ottanut muistoissani paikan ihan täydellisenä kesäpäivänä. En osannut silloin sitä kuvailla enkä oikein osaa nytkään – on aika käsittämätöntä miten onnelliseksi voi ihminen tulla ihan vain vuorista, vedestä ja auringosta. Samalla on aika mahtavaa, että joskus mitään sen enempää ei syvään tyytyväisyyteen tarvita.

Serbitasavallan pääkaupunki Banja Luka

Vukovarista ajeltiin Slavonski Brodin ja Gradiškan kautta kohti Banja Lukaa. Olin ottanut pelottelut Bosnia-Hertsegovinan teiden kunnosta niin tosissani, että koimme parhaaksi ajaa mahdollisimman pitkään Kroatian puolella ja ylittää rajan vasta suoraan Banja Lukasta pohjoiseen, Gradiškan asemalla. Ensivaikutelma BiH:sta vastasi kieltämättä peloteltuja mielikuvia ränsistyneine taloineen ja kuoppaisine kyläteineen, vaan eipä löydy netistä samanlaisia varoituksia suomalaisista kantateistä, vaikkei niiden taso näitä voita. Ennakkoluuloille periksi antaminen hävetti ja harmitti heti kun pääsimme valtatielle, mutta ainakin voin nyt omalta osaltani korjata tilannetta kertomalla, että kaikki pelottelujutut voi huoletta sivuuttaa. Bosnia-Hertsegovinan tieverkostoa on kattavasti uudistettu, pääväylät ovat erinomaisessa kunnossa, maanteillä ei tarvitse maastoautoa ja ongelmatilanteessa apua saa ihan varmasti paikallisilta.

BiH-ensivai
Vähän rajanylityksen jälkeen.

Ajelimme rajalta suoraan Banja Lukaan, kurvasimme rautatieaseman parkkipaikalle ja huikkailimme hyvästejä kohti Sarajevon-junaa juoksevalle TK:n työkaverille puolisoineen. He olivat Vukovarista asti punninneet eri vaihtoehtoja matkansa seuraavasta etapista ja kun noin kahden minuutin marginaalin turvin rautatieasemalle ehdittiin, vei Sarajevo voiton. Jäimme TK:n kanssa aseman pihaan varmuuden vuoksi odottamaan ja vasta nähtyäni aidan läpi Amazing Race -tyylisen junaan syöksymisen ehdin alkaa miettiä, missä itse nyt sijaitaan.

BL-asema

Juna lähti kohti etelää ja me etsimään majapaikkaamme. Navigaattori sai reitin näyttämään yksinkertaiselta, vaan kun jokin keskustan pääväylä oli poliisien sulkema, tuli lyhyestä ajelusta lopulta melko kiemurainen kapeilla vanhoilla kujilla. Meille epätyypillisen ajoissa löysimme kuitenkin oikean kerrostalon eteen Vrbas-joen eteläpuolelle ja pääsin noin kolme sanaa englantia osaavan isäntämme kanssa keskustelemaan majapaikan yksityiskohdista. Joudun aika harvoin tilanteisiin, joissa ei olisi lainkaan yhteistä kieltä, mutta tällä kertaa kommunikaatio perustui hyvin pitkälti isännän vähän väliä näppäilemään google-kääntäjään ja omiin yrityksiini arvailla, mikä lähikäsite ehkä olisi oikea, kun googlen tarjoamassa ei ollut järkeä lainkaan. Lopulta tärkein viestintäväline oli kuitenkin serbi-isäntämme leveä hymy ja vaikken missään vaiheessa ymmärtänyt hänen viesteistään puoliakaan, järjestyivät avaimet, wifit, pysäköinnit ynnä muut täysin ongelmitta.

BL-ikkunasta
Näkymä olohuoneen ikkunasta.
BL-postilaatikot
En tiedä talon ikää mutta tykkäsin postilaatikoista.

Serbitasavalta muodostettiin Bosnian sodan rauhanneuvottelujen myötä, kun valtio jaettiin kahteen entiteettiin: serbivoittoiseen Serbitasavaltaan ja bosniakkivoittoiseen Bosnia-Hertsegovinan federaatioon. Virallisesti Serbitasavallan pääkaupunki on Itä-Sarajevo, käytännössä pääkaupunkina pidetään Banja Lukaa. Luin YK:n käyttäneen kaupungista sodan aikaan kuvausta ”heart of darkness” koska Banja Lukassa tehtiin niin massiivisia etnisiä puhdistuksia. Edelleen kaupungin 180-190 tuhannesta asukkaasta noin 90% on etnisiä serbejä. Tavalliselle turistille tämä näkyy lähinnä kielessä ja kirkoissa – Serbitasavallan puolella kirjoitusasu on yleensä (serbian) kyrillinen ja ortodoksikirkot vievät määrällisesti voiton moskeijoista. Banja Lukan sodassa (1992) tuhottu moskeija on hiljattain jälleenrakennettu ja saa nyt toivottavasti seistä rauhassa paikallaan.

BL-keinu
Etsi kuvasta moskeija.

BL-moskeija

BL-kirkko
Kirkko keskustan liepeillä.

En ajattele että Banja Lukaa tai muita tällaisia kaupunkeja tulisi katsoa kuin ei näkisi lainkaan niiden historiaa, mutta en myöskään halua historian määrittävän omaa kokemustani. Niinpä vietin viikonlopun Banja Lukassa miettimättä oikeastaan lainkaan sotaa, kansallismielisyyttä tai sitä, mitä kaikki tapaamani ystävälliset serbit mahtaisivat minusta ajatella jos olisin muslimi. Ainoa hetki, kun tätä jouduin ajattelemaan, oli Jajcen suunnasta kohti Banja Lukaa päiväretkeltä palatessamme, kun ylitimme federaation ja tasavallan välisen rajan.

BL-welcome

En osaa muuta kuin toivoa, että jännitteet joskus hellittävät ja tällä uskomattoman kauniilla maalla on valoisampi tulevaisuus. Sitä odotellessa yritän itse suhtautua avoimin mielin, vältellä hankalia aiheita ja keskittyä siihen mikä nyt on hyvin. Ja Banja Lukassa on helppo viihtyä: viikonlopun aikana syötiin hyvin, käytiin terasseilla, ihasteltiin jokimaisemaa, harhailtiin basaarimaisella alueella etsimässä majoittajan suosittelemaa yökerhoa (löytyi lopulta ihan sattumalta oudosta pimeästä kolosta), ihmeteltiin häkellyttävän edullista 24h-leipomoa meidän taloa vastapäätä, kierreltiin keskustaa ja tutustuttiin joen vieressä seisovaan vanhaan linnoitukseen. Näin aamuisin mummoja jalkakäytävällä myymässä villasukkia (vieläkin harmittaa etten ostanut), sain halauksia ravintoloitsijoilta yrittäessäni tilata serbokroatiaksi, ilahduin viipymättä väliin tulleista paikallisista kun kaksi äkäistä kulkukoiraa yritti saada aikaan rähinää meidän syvästi tästä konfliktista hämmentyneen lemmikkipiskin kanssa.

BL-linnoitus1
Linnoituksesta (Kastel).

BL-linnoitus2

Banja Lukaan pääsee muun muassa autolla kätevästi Kroatiasta (noin 50 km hyväkuntoista moottoritietä raja-asemalta, pieni tiemaksu), junalla esimerkiksi Sarajevosta (4-5 h), busseilla käsittääkseni useasta suunnasta ja lentäen esimerkiksi Ryanairilla Skavstasta. Itse lähtisin Bosnia-Hertsegovinaan ehdottomasti uudestaankin autolla – tai siis kolmannen kerran, sillä tämän käynnin jälkeen lähdettiin aika pian jo uudestaan – koska jo autoilu BiH:n jylhissä maisemissa on elämys ja oli iso etu että pysähtelytiheyden (maiseman ihastelua varten) sai määrittää itse. Pelkässä Banja Lukassa käymiseen varaisin 2-3 päivää ja tutustuisin muun muassa kaikenlaisiin kulttuurikohteisiin, joihin me ei nyt maisemaretkiemme takia ehditty.

BL-paakatu

BL-davidov
Yksi keskustan aukioista on ”nimetty” Davidin toriksi epäselvissä olosuhteissa menehtyneen David Dragičevićin mukaan. Ihmiset ovat maaliskuusta asti kokoontuneet aukiolle joka päivä vaatimaan poliisilta perusteellisempaa tutkintaa tapahtumista.

BL-bas

En oikein tiedä miten tiivistäisin ajatukseni Banja Lukasta tai tarvitseeko yhden viikonlopun perusteella osatakaan tiivistää. Niin typerää kuin se onkin, tuntuu kuin ”serbien puolella” viihtymistä tulisi jotenkin enemmän perustella kuin vaikka serbien aikoinaan piirittämän Sarajevon ihastelua. Jonkinlainen historian taakka siis ajatuksiani muovaa enkä tiedä miten siihen suhtautua. Banja Luka on joka tapauksessa monin paikoin kaunis ja kiinnostava, lähtisin sinne mielelläni uudelleen. En suosittelisi Banja Lukaa ihmisille jotka kaipaavat yksittäisiä isoja nähtävyyksiä vaan ehkä enemmän heille, jotka kiinnostuvat kaupungeista kokonaisuuksina. Lisäksi ihan ehdottomasti suosittelisin kaupunkia kaikille autoileville, joilla on mahdollisuus tutustua lähiseutuihin. Banja Luka sijaitsee Vrbas-joen varrella ja Vrbasia me lähdimme päiväretkelle maisemien toivossa seuraamaan. Sen ajelun kuvatulva vaatii kuitenkin oman postauksensa.

BL-ravintolalaiva
Harvoin käydään samassa ravintolassa kahta kertaa, mutta tänne Splaviin oli pakko palata.
BL-joki
Vrbas kaartamassa kohti etelää ja meidän maisemaretkeä.

Synkästä turismista (HS 3.3.)

Törmäsin kesällä tällaiseen Hesarin maaliskuussa julkaisemaan juttuun: Synkän turismin harrastaja Lenina Rautonen kiertää yksin hylättyjä kyliä ja vankiloita – ”On hämmästyttävää, kuinka nopeasti luonto valtaa paikat ihmisten jälkeen”. Otsikon ”synkkä turismi” tietysti herätti mielenkiinnon, kun olin esimerkiksi Vukovarin tiimoilta miettinyt matkustuksen herättämiä tuntemuksia. Sanaparin määritelmäksi jutussa annetaan matkustaminen ”traagisten tapahtumien paikoille”.

Tunnistin jutusta useita Rautosen esittämiä näkökulmia. Kohteissa käyminen antaa historian tuntemukselle syvyyttä, nähtävyyksiä voi löytää hyvin monenlaisista asioista, synkkä historia ei automaattisesti tarkoita paikan ankeutta. Ennen kaikkea näissä paikoissa vieraileminen muuttaa omaa perspektiiviä.

Jutun lopussa ollut vinkkilista on kuitenkin omituinen. Ensimmäinen ohje koskee matkan suunnittelua, ja sen vielä ymmärrän, sillä esimerkiksi matkustustiedotteiden lukeminen on konfliktialueille lähtöä suunnitellessa järkevää. Samoin Rautosen toinen ohje avoimesta ja arvostavasta asenteesta on kohdallaan, vaikka vähän hassulta tuntuukin, että asenne kannattaisi pitää kohdillaan siltä varalta, jos sattuukin tarvitsemaan paikallisten apua turismi-infran ollessa vielä kehittymätöntä.

Kolmannessa vinkissä tipun kuitenkin kärryiltä. Ohje on seuraava: ”Yövy yhden tähden hotelleissa. […] Saa oman huoneen, mutta ympäristö on sosiaalisempi kuin kalliissa hotelleissa, joissa maksetaan yksityisyydestä.” Lukiessani mietin miten tämä liittyy juuri synkkään turismiin. Sitten koko vinkki alkoi tuntua oudolta. Miksi juuri yhden tähden hotellit – mitä tapahtui hostelleille, majataloille, paikallisten tarjoamille vuokrahuoneille. Miksi yksi tähti, mikä vika on kahdessa tai kolmessa? Mitä sosiaalista toimintaa on yhden tähden hotelleissa?

Vastaehdotukseni majoitusvinkiksi synkän turismin harrastajalle: Jos liikut alueella, jota on koetellut sota, luonnonmullistus tai muu tragedia, valitse majoitus ensisijaisesti sen mukaan, että rahat jäävät vierailukohteeseen. Unohda kansainväliset ketjut, vaikka hinta-laatusuhde olisi millainen. Etsi joku paikallinen yrittäjä, jonka toimintaa voit tukea. Jos kaipaat ”sosiaalisempaa ympäristöä”, valitse hostelli tai jokin yhteistiloja mainostava majatalo. Itse yritän parhaani mukaan noudattaa aina tuota rahojen kohteeseen jättämisen periaatetta, mutta tragedioista toipuvilla alueilla se on mielestäni ihan ehdoton.

Jutun seuraava vinkki on otsikoltaan ”Travel light eli matkusta kevyesti”. Se koostuu neljästä alavinkistä: käytä vetolaukun sijaan reppua, pakkaa mukaan huonot vaatteet jotka voit heittää pois matkan edetessä, ohut huivi on monikäyttöinen asuste, korut ja arvoesineet kannattaa jättää kotiin. Repusta olen samaa mieltä, oli turismi synkkää tai ei. Huivikin lienee monesti kätevä, joskin yhteys synkkiin kohteisiin on tässä jälleen epäselvä. Kahdesta muusta kohdasta haluaisin olla aivan eri mieltä. Ihan sama minne matkustaa, ei sinne ainakaan omia roskia kuulu viedä. Tekstiilijäte on vielä pahimmasta päästä. En myöskään kannata ennakkoasennetta, jossa ikään kuin oletetaan, että tragedian kokeneilla alueilla turistin on todennäköisempää joutua luopumaan arvoesineistään. Siispä: käytä reppua, koska se on erityisen kätevää sellaisilla seuduilla, joilla ehkä joudut liikkumaan jalkaisin enemmän kuin jossakin suositussa, tiheästi joukkoliikennevälineillä täytetyssä kaupunkilomakohteessa, ja noudata normaalia järjenkäyttöä arvoesineiden suhteen.

Toiseksi viimeisessä vinkissä kehotetaan varautumaan kielipulmiin, koska ”erikoisemmissa kohteissa ei välttämättä pärjää pelkällä englannilla”. Tiedän olevani herkkä tälle aiheelle mutten voi olla tarttumatta asetelmaan joku ei osaa englantia = ongelma. Ehkä ”pulma” on harmiton, ajattelematon sanavalinta. Ehkä se on osa englannin roolin huomaamatonta pönkittämistä. Vastaehdotukseni tähän olisi ennen kaikkea olla asennoitumatta niin, että englannin puutteesta tulee ongelma. Lisäksi on aina hyvä idea opetella muitakin kieliä. Olen pärjännyt saksalla useassa ei-saksankielisessä maassa, vaihtanut englannin espanjaan Itä-Harlemissa ja tänä vuonna huomannut venäjän alkeiden auttavan monessa slaavilaista kieltä käyttävässä kohteessa. Kerran ostin Italiassa junaliput piirtämällä kaiken tarvittavan tiedon paperilapuille (enkä edes oikeastaan osaa piirtää). On ihan totta, että monessa synkässä paikassa englantia puhutaan vähemmän kuin turisteja jo tulvivissa matkakohteissa – olen kyllä törmännyt tähän ilmiöön usein. Sen sijaan kielipulmia olen kohdannut vain silloin, kun vastapuoli on ollut haluton yrittämään yhteisymmärrystä. (Pariisi. Tarvitseeko sanoa enempää?)

Jotta en lopettaisi tätä tekstiä kielikysymyksistä pauhaamiseen, todettakoon että jutun viimeisestä vinkistä olen samaa mieltä. Siinä kehotetaan matkustamaan sesongin ulkopuolella, jolloin ”kohteissa on ihan oma tunnelmansa”. Turismin jakautuminen pitkin vuotta on paitsi matkustajalle itselleen mukavampaa (väljyys!) myös kohteiden kokeman kuormituksen kannalta kestävämpää. Silti tämäkin vinkki pätee mielestäni kaikkialla, ei vain traagisten tapahtumien paikoissa.

Mielestäni monet Rautosen mainitsemista kohteista kuulostivat todella kiinnostavilta. Kuten varmasti on käynyt ilmi, kannatan yleisesti vierailua myös (ei pelkästään!) sellaisissa paikoissa, joissa voi päätyä ajattelemaan ikäviäkin asioita – näkökulman monipuolistaminen lienee aina hyvä idea. En kuitenkaan itse osaa nähdä omalta kannaltani kovin merkittävää eroa synkkien ja ei-synkkien kohteiden välillä ja valitettavasti luen Hesarin jutun (oletettavasti hyvää tarkoittavat) vinkit vähän sen kaltaisina, että lukijaa kehotetaan suhtautumaan tragedioita kohdanneisiin paikkoihin kuin ne olisivat jotenkin puutteellisia. Ikään kuin historian ei olisi tarkoitus auttaa ymmärtämään vaan määrittämään nykyhetkeä.