Tbilisi-Baku
Kahden hengen osasto vaikuttaa tosi hyvältä. Tunnelmoin junaa, hauskoja ohjekylttejä, jemmaan reppua ylähyllylle, syön eväitä, olen yksinkertaisen innoissani junasta ja kohta uudesta maasta.
Järjestelen petauspinoani, makoilen penkillä, ohikulkeva vaunuemäntä nyökkäilee. Erinomaisen päivän ja erinomaisen junatunnelman kruunaa meille tarjoillut teet ja karamellit.
Juna lähtee ajallaan ja puksuttaa lyhyeltä tuntuvan matkan rajalle. Kaavakkeita jaetaan. Poistumiskaavake Georgiasta, saapumiskaavake Azerbaidžaniin. Vaunuemäntä saa pitkään tivata siviilisäätyämme venäjäksi ennen kuin ymmärrän kysymyksen. En ymmärrä läheskään kaikkea kaavakkeistakaan vaikka ne on englanniksi, arvailen parhaan tuntuisia vastauksia.
Passeja kerätään ja leimataan. Rajavartijat, varmaan Georgian puolen, käyvät tarkastamassa hytin. Jossain kohtaa meidät ohjataan toiseen hyttiin jossa rajavartijat, varmaan Azerbaidžanin puolen, tarkastavat passit ja viisumit ja tallentavat myöhäisestä illasta väsyneet matkalaisnaamat johonkin rekisteriin. Kello on yli puolen yön kun päästään nukkumaan. Vaunuemäntä tulee kinuamaan rahaa teestä ja karamelleistä, ärsyttää ja epäilen että tämä on nyt niitä juttuja joihin ei pitäisi myöntyä, mutta tilanteesta päästäkseni annan puolisentoista euroa.
Nukun oikeastaan aina junissa hyvin. On niin pimeää ettei mitään maisemia näkisi vaikka valvoisi. Juna puskee tasaisilla klonksahduksillaan rajan taakse ja läpi maan josta en tiedä vielä mitään.
Herätys on ihan liian aikaisin, etenkin suhteessa myöhäisiin tarkastuksiin ja kaavakkeisiin ja kaikkeen, ja alan ymmärtää miksi juna on joskus lähtenyt ihan samalle matkalle muutamaa tuntia aiemmin – niin päästetään ihmiset aikaisemmin nukkumaan. Maisema on hiekkaa ja pienenpieniä öljypumppuja. Vaunuemäntä käy huomauttamassa että olen asetellut peitot ja tyynyt väärään järjestykseen ja ihmettelee miksi tänään vain puistelen päätäni teetarjoukselle.
Ratapihalla raiteiden välissä asuu ihmisiä. Katseen alla lipuu hitaasti aaltopeltikattoja, pahvimajoja, pieniä rakoja joissa ihmiset asuu raudan ja teräksen ja jylinän keskellä.
Ja sitten yhtäkkiä asema luo maailmasta ihan toisenlaisen kuvan. Veturi ei näytä kuuluvan maisemaan, ei mikään niin vanha ja kulunut voi olla osa kiiltävää vaaleaa asemarakennusta. Tbilisistä tulee hetkessä etäinen muisto jostain toisesta todellisuudesta, jostain missä oli elämää ja ääntä ja tahroja ja sellainen olo, että tänne sekaan voi kuulua. Sanon että varmaan asema-aukiolla on rahanvaihtokojuja ja kaikkea, kunhan päästään rakennuksen läpi niin ehkä ollaan taas ympäristössä jossa osataan toimia. Vaan aukio on tyhjä, yksittäinen ruokakoju vain rikkoo kuvan. Edelleen käyttämättömät autopanttirahat laukussa manaan eilistä itseäni ja mietin niitä kymmeniä kojuja jotka sivuutin. Ohikulkija vilauttaa setelinippua povitaskustaan ja kysyy valuta?
Löydetään hienostuneen asemarakennuksen yläkerrasta hienostunut rahanvaihtopiste, jossa käytetään vuoronumeroita ja on valotauluja ja kaikki vaikuttaa siltä, etten ole varma palvellaanko näköistäni junastakömpijää lainkaan. Käy ilmi ettei täällä niin mitättömiä valuuttoja vaihdeta että Georgian rahasta pääsisi eroon. Ystävällinen virkailija onneksi ohjeistaa rähjäisen turistin lähimpään isoon pankkiin jonka valuuttavalikoimat luultavasti huomioivat naapurimaankin.
Yritetään mennä aseman viereisen ostoskeskuksen läpi mutta siellä on metallinpaljastimet ja vartija joka haluaa tarkastaa kummaltakin kaikki 8+2 kiloa matkatavaraa ennen kuin laskee meitä sisään. TK katsoo kysyvästi, minä käännyn kannoillani. En pidä näistä kiiltävistä pinnoista, en turvatarkastuksista jotka oletettavasti liittyvät siihen että toisilla on marmoria ja toisilla pahvikoti kolmensadan metrin päässä, en todellakaan aio purkaa koko vaivalla selkään sopivaksi pakattua reissuomaisuuttani tässä ja nyt.
Lähdetään etsimään pankkia toista kautta ja löydetään matkalla vahingossa pienempi pankki jonka valuuttalistoilla näkyy myös GEL. Helpottuneena kävelen sisään ja valuuttatiskillä virkailija osoittaa kylttiä jonka mukaan vaihtopiste palvelee alkaen kello 10. Kello 9.42-10.00 seistään pankin edessä puun juurella ja kaipaan Georgiaa.
10.02 tulen manatien kanssa ulos pankista enkä jaksa kauaa miettiä että tietysti kurssi oli huonompi kuin siellä Tbilisin asemakojuissa.
Haparoidaan kohti vanhaakaupunkia ja hotellia, pysähdytään johonkin isoon kahvilaan koska huoneeseen on sovittu pääsevän vasta kahdeltatoista. Uudet setelit taskussa täytetään pöytä tavaroinemme, teeni tuntuu jättimäiseltä, mietitään kauanko kehtaa kuluttaa aikaa kun penkit on niin mukavat ja tunnelma vihdoin mukava ja olo junayön jäljiltä raukea. Tallentelen epämääräisiä ruutukaappauksia loppureitistä kahvilan wifin turvin ja myöhemmin noin kolmen käännöksen päästä olen jo hävittänyt meidät kartalta. Pyörin puiston reunaa paikantamassa meitä suhteessa ympäristön yrityksiin koska tietysti kaupalliset toimijat ensisijaisesti tallentuu näkyviin. Baku alkaa jo näyttää monipuolisemmalta mutta edelleen viimeistellyltä, jotenkin esille asetellulta.
Vanhankaupungin muurit löytyy ja sujahdetaan sisään. Ohitetaan ravintoloita ja sisäänheittäjiä, kauniita rakennuksia ja köynnöksiä. Ei tietenkään löydetä hotellia koska ilmeisesti tänä aamuna en löydä kerrasta tai toisestakaan mitään. Vanha mies paistaa ohuita lättyjä ja myy niitä kadulle tuomaltaan pöydältä. Vasta harhailun jälkeen huomataan että hotelli oli lättypöydän viereinen ovi.
Vastaanotossa ei tiedetä mitään sovitusta aikaisesta sisäänkirjautumisesta. Lohdutukseksi tarjotaan lupaa odotella hotellin kahviossa joka on kyllä nätti ja vilisee sympaattisia kissoja mutta tuntuu että Bakun olisi aika tarjota jo jokin positiivinenkin yllätys, tai edes se mitä on aiemmin sovittu.
Reilun tunnin odotuksen jälkeen huone on valmis ja osoittautuu tosi mukavaksi, parvekkeelta näkyy kadulle jota äsken harhailtiin, sänky on kuin joku seireeni ja vaikka tästä piti tulla ihan täysi päivä Bakun kiertelyä, kaiken aamuisen uuvuttamina jotenkin päädytään valkoisiin hotellilakanoihin samalla kun aurinko porottaa sisään ja kadulla äänet vilkastuvat. Ehkä herätessä löytyy toisenlainen Baku tai ainakin tuoreemmat silmät, vähemmän kiillosta häikäistyvät.
Aktiivamatkailija 